Jos voisin pitäisin kaikki ihanat ihmiset aina mun mukana

Ihmiset. Jeesus. Kiitollisuus. Näistä sanoista koostuu tän pienen tytön elämä, kyllä toivon että mussa aina on jotain lapsenkaltaista, sellaista että osaisin luottaa sokeasti kun sitä tarvitaan tai jakaa omastani niille jotka vain ottavat vastaan, sillä lapsethan jakavat kalleimmat aarteensa muiden kanssa ajatellematta itseään, sekä rakastaa pyyteettömästi täydestä sydämestä ja osata myös kertoa se.

Viimeisten parin viikon aikana olen vaan päässyt tajuamaan kuinka mut on ympäröity niin kauniilla ja rakastavilla ihmisillä. On kuin mun perhe olisi kasvanut monella ihmisillä tän runsaan kolmen kuukauden aikana, tottahan se tavallaan on sillä Taivaan Isän perhettä on lähes joka puolella maailmaa. Mun tekis mieli itkeä, sillä jollain tavalla hyvästien jättäminen ottaa aina kovempaa kuin oon aikasemmin ajatellut ja näitä hyvästejä jättäessä en edes osannut sanoa milloin mahdollisesti tapaamme jälleen. Parasta kuitenkin on se että he ovat vieneet mun sydämestä paikkansa just olemalla omia itsejään.
Kuten kerroin viime sunnuntaina oli mun viimeinen harjoittelupäivä, joka sujui mukavissa tunnelmissa ja sain mitä parhainta palautetta mun ohjaajalta. Vieläkin oon sitä mieltä, että mun ohjaaja on aivan liian ihana ja hän vaikutti olevan musta ylpeä. Tietenkin iltapäivä meni viimeisessä seurakunnan kokouksessa, jossa mut yllätettiin täysin, sillä meidän kansainvälinen perhe siellä antoi mulle todistuksen mukana olosta ja siunasi mut matkaan. Siinä tuntee olevansa rakastettu ja välitetty, kun aivan yllättäen sut kutsutaan kaikkien eteen. En todellakaan osannut odottaa kyseistä asiaa ja varmaan jos olisin ollut just mä olisin jättänyt välistä sen eteen menon. Kokouksen jälkeen tosi moni tulikin sit viel tervehtimään ja ottamaan yhteiskuvia, onneksi en just sillä hetkellä itkeskellyt menemään. Haluan kertoo myös koskettavasta kohtaamisesta yhen tyypin kanssa, oli niin söpöä ku se tuli kokouksen jälkeen ettimään mua ja tarttu mun käteen, katsoi suoraan silmiin ja oli sillein Salla tää on varmaan vika kerta ku nähään. Oikeesti. Nää ihmiset.
Maanantaina lähdin vielä syömään mun ystävän luo, joka valmisti ihan itse kokonaisen arterian meille. Sain siinä vierestä seurata tän nuoren naisen kokkailuja ja paijailla kissoja. Olin ihan otettu siitä kuinka hän oli suunnitellut ruuat etukäteen ja näytti nauttivan tilanteesta. Voin hänen puolestaan sanoa, että kyllä hän voi olla ylpeä kokkaustaidoistaan ja kiinasta. Wow tää nuori nainen.
Tiistaina taas pohdiskelin yksikseni, että ei taida tulla kovin jännä päivä ja huokailin, että voih koko aika Kiinassa on mennyt aivan liian nopsaa. Eihän siinä mitään, sillä silloin ystäväni kiinalaisesta seurakunnasta laittoi mulle viestiä ja oli sillein "Salla onko sulla nyt aikaa, voistaisiin tehdä yhdessä jotain. Voin viiä sut kampaajalle!"Ja niin sitä mentiin, se tuli kuin tilauksesta, sillä olin jo yli kuukauden huokaillut että mun pitäis tehä mun hiuksille jotain ja tietenkään en ollut saanut mitään aikaseksi. Yksi pieni rukous taas kuultu ja toinen saanut toteuttaa sen tietämättään. Olihan mulla vähän jännä olo kun pesupojat laittoivat mut makaamaan pesupöydälle ja juttelivat musta niitä näitä, eikä kampaajakaan osannut kuin pari sanaa enkkua. Mutta hyvin selvittiin ystäväni tulkkauksella ja parilla kuvalla, hiuksista tuli kyllä tosi kivat tykkään. Sen jälkeen mentiin vielä syömään Regan Miania, rakastan niin sitä <3 Kaiken päälle mun ystävä halus maksaa kaiken mun puolesta ja oli ostanut mulle kaikkien aikojen lahjankin, nimittäin kunnon Kiina-Englanti Raamatun, jossa tekstit kulkevat vierekkäin.
Keskiviikkona pääsin luonastamaan suloisen tytön kanssa, joka on tulossa Suomeen keväällä. Tää tyttö on maailman ihanin (mä taidan sanoo näin kaikista) ootan niin, että hän tulee Suomeen että pääsen näyttää meidän kulttuuria ja paikkoja sekä ennen kaikkea leipomaan hänelle. Vielä kerran nää ihmiset. Illalla menin viimeistä kertaa Bible Studyyn tällä kertaa meillä oli vuorossa kysymykset ja vastaukset sessio parisuhteista ja kaikista niihin liittyvistä mieltä askarruttavista asioista. Oltiin siis kutsuttu seurakunnan Elderssit vastailemaan meidän esittämiin kysymyksiin. Oli kyl huikeita keskusteluja jotkin asiat avautu aivan uudella tavalla, se miten he halusivat tuoda esille Raamatun näkökulman oli enemmänkin kuin huikeeta. Meidän Bible Studyn porukat yllättivät mut täysin kuluneen viikon aikana, sillä he olivat ostaneet mulle kakunkin, joka jaettiin synttärisankarin kanssa ja siinä ne sitten lauloivat jäähyvästit ja halusivat tietenkin ottaa selffieitä! Pojat oli kyl niin hauskoja, ku olivat sillein selffie Sallan kaa kahdestaan ja sit kaikki muutkin vaan tunki aina kuvaan. Eikä yllätykset ees loppuneet tähän, vaan torstaina meidän ryhmän vetäjä ilmoitti, että niillä on viel lahja mulle. Ja mikäs muukaan olisi ollut kuin kuvia kehyksineen, niin suloista. Muistan heidät nyt aina ja ne tilanteet, joissa kuvat on otettu. Se saa kyllä paikkansa mun kirjahyllyltä niin, että voin aina muistaa heidä mun iltarukouksissa. Meinas mennä mönkään koko lahjan saaminen perjantaina kun toisilla ei ollut puhelimia ja mun puhelin oli jo poissa käytöstä, siinä sit oltiin vähän epätoivon partaalla mut löysihän se lahjakin oikeaan osoitteeseen.
Torstaina sovin luonaan kokkailija tytön kanssa, niin hän nappsi mut sähkömoponsa kyytiin ja pujoteltiin kaikkien autojen välistä syömään. Käytiin myös juomassa Buble teetä, jota on viime viikkoina tullut nautittua superpaljon. Tää tyttö oli myös ostanut kunnon kassillisen kiinalaisia herkkuja kotiin viemisiksi, tee kuitenkin oli unohtunut mutta ei siinä mitään sillä mulla alko olla siinä vaiheessa jo ongelmia kaikkien tavara määrien kanssa. Miten ihmeessä saisin tungettua kaikki rinkkaan niin, että painorajat ei pauku. Illalla kävin syömässä toisten opiskelijoiden kanssa vielä parhaassa kalamestassa ja nauttimassa jäätelöä. Oikeesti tuun niin kaipaa näitä ihmisiä, kaipaan jo nyt. Niin söpöä oli kanssa, että yks poika jota en oo koskaan tavannut tähänkään päivään mennessä halus antaa mulle lahjan. Siis mitä, joku jota en oo tavannut haluu antaa mulle lahjan, tuntuu ihan siltä kuin olisin hukkunut lahjoihin.
Perjanataina juoksentelin paikasta toiseen ja yritin vielä nähdä kaikkia ihmisiä, mun harmiksi aikataulut menivät uusiksi ja jouduin perumaan yhden tytön tapaamisen. Perjantainakin musta tuntui ihan siltä, että mua vaan lahjotaan kaikilla mahdollisilla keinoilla, kuten juuri se taulu kuvineen sekä kiinalaisten ystäivien vikat lahjat, unohtamatta ihanaa intilaista nuortanaista. Yöksi vielä suuntasin viimeiseen yörukouskokoukseen. Hullua tiedän, mutta päätöshän oli helppo sillä sellaista tilannetta ei vaan halua missata. Muutenkin voin "syyttää" siinä yhtä seurakunnan jäsentä, joka kertoi kyseisestä tapahtumasta ja tietenkin mun oli päästävä paikalle. En kyl katunut hetkeäkään sillä yö oli mahtava, ylistystä ja rukousta monta tuntia ystävien kanssa maailman parhaassa seurassa. Siinä kohtaa tajusin, että oikeesti ne ihmiset ovat kuin perhe. Vielä oli yksi yllätys mun matkan varrelle luvassa, sillä nää nuoret jotka vetää yörukouskokouksia aivan yllättäen halusivat siunata mut vielä erikseen ja lähettää matkaan. Paras päätös koskaan mun Wuhan ajalle.

Tätä nuorta naista on kyllä lahjottu. Onnellisin kuitenkin olen näistä ihmisistä, vaikka jo nyt ikävöin heitä ja heidän seuraansa. Sekä seikkailuja heidän kanssaan, tiiän että Kiina on ottanut paikkansa ja palansa mun sydämestä ikuisiksi ajoiksi, nyt vaan oottelemaan milloin pääsen sinne takaisin.

-Salla

Se ois sitten Joulukuu

Kyllä ja ei, joulukuu on täällä. On ollut jo pari päivää, mun harmikseni, mutta samalla myös ilokseni. Tännekin on saapuneet joululaulut ja joulukoristeet, kuitenkin runsaan kaupallisuuden kera. Yhtään joulukalenteria en ole kaupoissa nähnyt, joten tämä vuosi taitaa mennä ilman. Ei sillä että kalenteria tarvitsisin, sillä viime vuonnakin taisin unohtaa avata luukut.

Mulla on jäljellä harjoittelua sairaalassa enää yksi päivä, jonka senkin teen puolikkaana niin että pääsen iltapäivästä viimeistä kertaa seurakunnan kokoukseen. Pakko myöntää, että tiedossa on monta viimeistä asiaa. Juuri nyt en halua ajatella niitä, sillä vielä on jäljellä seitsemän kokonaista päivää ihanien ihmisten ympäröimänä. Tää harjoittelu on ylittänyt täysin mun odotukset, oon nauttinut osastolla työskentelystä suunnattomasti ja oon saanut osallistua moniin juttuihin. Hauskoilta tilanteilta ei olla voitu edes välttyä kun oon ollut maisemissa, tietenkin potilaat kyselee mistä oon  ja osaanko kiinaa, vastauksen jälkeen ne yrittää jankata mulle kiinaksi, että jos puhun hitaampaa tai hiukan kovempaa ymmärrätkö. No en tietenkään, mutta kysymykset musta kyllä yleensä ymmärrän. Ihmeen paljon sanoja on tarttunut, vaikka ite en osaa niitä lausua tai niihin kysymyksiin vastata. Tällä viikolla maanantaina sattui hassu tilanne kun yksi potilaista halusi ottaa kuvia samaan aikaan kun laitan hänelle kanyylin. Jooh ei siinä pienessä kuumotuksessa voi kuin yrittää parhaansa ja toivoa, että ei juuri sillä hetkellä mokaa. Näitä tilanteita on sattunut enemmänkin kun yht äkkiä mun hoitaessa potilasta on vieressä ollut uteliaiden katseiden yleisö. Niin ne potilaat on vaan todenneet, että oon hyvä ja vaikuttaneet kaiken päälle tyytyväisiltä. 

Itselle vaikeimmaksi asiaksi tällä osastolla ovat tulleet iäkkäät sänkypotilaat, jotka eivät enää kykene tai pysty kävelemään. Nämä potilaat makaavat kaikki päivät sängyissä, heillä on omat hoitajat, joiden työnkuva vastaa suomalaisten lähihoitajien työtä. Kuitenkaan usein näillä hoitajilla ei ole minkäänlaista terveystieteellistä koulutusta, joten he eivät tiedä asioista sen enempää kuin sairaanhoitajat heille kertovat ja neuvovat. Tämä saattaa johtaa useisiin ongelmiin hoidossa, sillä hoidon kokonaisvaltaisuuden toteutus jää vajaaksi. Kuten totesin, potilaat makaavat kaikki päivät sängyissä heitä ei auteta ylös istumaan kertaakaan päivän aikana, ei edes vaikka sängyissä on käsipelillä toimiva mekanismi. Nyt voikin tulla siihen tulokseen, että enää istumaan nousua on turha yrittää, sillä tasapainoelin on jo tottunut makuu asentoon, mikä aiheuttaa istumaannoustessa huimausta. Nämä potilaat syötetään kyljeltään makuulta, voitte vain kuvitella miltä se tuntuu sekä ajatella keuhkoihin ruuan vetämisen vaaraa. Potilailla ei ole myöskään minkäänlaista itsemääräämisoikeutta, vaan lääkäri määrää hoidon ja hoitajat toteuttavat sen sekä huolehtivat tarvittavat testit ja mittaukset + raportoivat tarvittaessa lääkäriä. Potilaat jotka pystyvät puhumaan tai heidän läheisensä huolehtivat heistä hoidon aikana, monesti kieltäytyvät tai pyytävät tietojen saamista. Täällä sairaanhoitajien kunnioitus on todella alhaista, mikä on ainakin itsestä surullista sillä he (me) teemme tärkeää työtä ja kuvitelkaa kuinka moni ihminen jäisi hoitamatta tai kuinka monia virheitä sattuisi ilman sairaanhoitajia. 

Nämä sänkypotilaat ovat pistäneet mut miettimään inhimillisyyttä, ihmisarvoa ja rakkauden määrää. Olen varma, että he ymmärtävät vaikka eivät enää pystyisi sanoin tunteitaan ilmaisemaan. Kuten aikaisemmin olen jo todennut hymy on kansainvälinen kieli. Yksi potilaista saikin mut pysähtymään, sillä hänen verenpainetta mitatessani hän katsoi vaan suoraan silmiini ja hymyili. Siinä hetkessä tiesin, että hellä kosketus tai lämmin hymy saattaa pelastaa kokonaisen päivän ja valaista koko huoneen.  Kun mietin kysymystä mitä rakkaus on alkaa mulla soimaan Exitin biisi "Mitä rakkaus on?" päässä ja se taitaa vastata mun kysymykseen täydellisesti, eikä muita sanoja enää tarvita. Kertosäkeen sanat menevät nimittäin näin: Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain. Hetkenkö huumaa, valhettako vain? Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen? Vain luota ristin löydät vastauksen. 

On täällä muutakin tapahtunut kuin pelkkää harjoittelua, sairaanhoitaja tytöt veivät mut pari viikkoa sitten shoppailemaan ja sen päälle syömään. Pääsin vihdoinkin maistelemaan vähän lisää kiinalaisia erikoisuuksia, jotenka lautaselle kertyi ankankieltä, naudan/sonnin vatsaa, sian munuaista, jotain kanan sisäelintä ja samakkoa. Ai niin tulihan sitä syötyä myös ankanjalan jänteitä, mutta se tais jäädä vaan siihen yhteen kertaan. Ankankieli on nyt todistetusti valittu herkullisiin ruokiin ja täytyy kattoa, jos sellaisia eväspaketteja saisi tuotua maistiaisiksi Suomeen. Vaikka en mee kyllä millään tasolla takuuseen siitä, että ne ois jotenkin maukkaita ihmeellisessä pakkauksessa ja liemessä. Tiiän kyllä, että jollain siellä kotona on kokemusta asiasta. 

Viime päivät oon vaan ihmetellyt kuinka hyvin musta pienestä Sallasta pidetäänkään huolta. Kiinassa olo aika on vaan näyttänyt enemmän ja enemmän, että mun pienet kuiskaukset ja toiveet on kuultu, ja mun rukouksiin vastattu. Niin moni asia on mennyt mun toiveiden mukaisesti, niin vuokran määrästä  alkaen aina harjoittelu paikan saannista Suomesta ensi kevääksi asti. En voi kuin huokailla, että wau. En osaa lakata ihmettelemästä siunausten määrää, joita on saanut mun elämään osaksi ja ku mietin että mitä oon tehnyt ansaitakseni näin paljon, niin kuulen hennon kuiskauksen vaan sanovan, sun ei tarvi tehä mitään, olla vaan se kuka oot ja sillä paikalla jolle oot tarkoitettu. Just siihen Kaikkivaltiaan  syliin rakkaaksi lapseksi. 

-Salla