Beijing in 48h

Me tehtiin se, koettiin Peking viime viikonloppuna 48 tunnissa +junamatkat. Meidän matkamme alkoi lauantai aamuna viiden aikaan taksilla juna-asemalle. Ei siinä voinut kuin näyttää vain lähtöasemaa, kun yhteistä kieltä ei ole ja niin taksi vei meidät perille. Sen jälkeen olikin luvassa odottelua, melkein uusien kavereiden kanssa, sillä juna-asemalla meidän viereemme parkkerasi mielenkiintoisia kiinalaisia miehiä, joiden tuijotus jossain kohtaa alkoi tuntua hiukan vaivaannuttavalta. Päästiin me junaankin asti, huolimatta kaikista ryntäävistä kiinalaisista, joka sitten kiidätti meidät Pekingiin viidessä ja puolessa tunnissa. Matkaahan sinne Wuhanista on sellanen n. 1000 kilometriä ja vauhtia junassa parhaimmillaan oli hiukan yli 300 km/h. 

Perillä pienen etsinnän jälkeen löydettiin oikea metrokin, Pekingin valtavasta metro kartasta ja parilla vaihdolla selvittiin kamojen kanssa lähellä Tian'anmenin aukiota sijaitsevalle Hostellille. Oltiin siin vaiheessa jo hiukan myöhässä aikataulusta, että ei ehditty kuin pudottaa kamat sinne ja lähteä katsomaan Tian'menin aukiota sekä kiellyttyä kaupunkia. Siinä kohtaa alkoi iskee tajuntaan, et hei oon oikeesti Pekingissa ja nää paikat oon nähnyt useita kertoja kuvista, en ollut selkeesti valmistautunut siihen henkisesti. Kielletyn kaupungin jälkeen kiivettiin vielä Jingshan puiston torniin katsomaan miltä Peking ja Kielletty kaupunki näyttävät ylhäältä käsin. Oli kyllä makeet maisemat ja Pekingista huomasi sen, että siellä ei ollut niin paljoa super korkeita taloja (kuten täällä meillä) ja ihmisetkin näyttivät huomattavasti pidemmiltä, joten en ollutkaan superpitkä niin kuin yleensä tääl. 

Sitten suunnattiin siitä metrolle, jonne meidän matka kyllä kesti auttamattoman kauan, sillä harhailtiin paikallisella asuinalueella meidän huonon kartan kanssa. Oikeesti mitä siitä oppi, älä lähde Kiinassa kulkemaan pikkuteitä, ilman että tunnet seutua. Siitäkin kyllä hyvin selvittiin ja lopulta päädyttiin, sille markkinapaikalle jolle oli tarkoituskin. 

Ja koska oltiin Pekingissa niin tietenkin meidän piti päästä katsomaan myös, Bird Nestia toisin sanoen linnunpesää taikka olympiakylää ja olihan se vaikuttava näky! Voitte sitten ite päätellä kumpi alapuolella olevista selffieistä oli se ensimmäinen. Päivän päätteeks vielä mentiin syömään ja lopulta Hostellille nukkumaan. Siinä kohtaa oltiin kaikki kyllä niin väsyneitä, että meidän ymmärrys ei tuntunut millään toimivan kun yritettiin hostellin respasta selvittää, että miten päästään aamulla Kiinan muurille. Tais respan poikaa hiukan hämmentää ku naureskeltiin menemään, eikä oikein tajuttu mistään mitä hän selitti. Ainakin yritys oli hyvä ja aamulla uusin voimin alkoi ohjeetkin kuulostaa paljon paremmilta.

Niin, sitä sitten lähdettiin sunnuntai aamuna Kiinan muurille, ensin hypättiin metroon joka vei meidät bussiasemalle, josta sitten valkattiin oikea bussi. Siinä oli hiukan sekaannusta bussilipun hinnasta ja vaikka mistä muusta, nooh olihan siellä muitakin matkalaisia Kiinan muuria katsomaan niin ei huolta. Matka bussilla kesti sellasen tunnin, sitten jossain välissä joku myyjämies käski kaikki turistit bussista pois liian aikaisin. Selkeesti aikeissa myydä liian kovaan hintaan meille matkan minibussilla keskukselle josta voidaan jatkaa toisella bussilla muurin juurelle. No onneksi yksi nainen puhui kiinaa ja saatiin neuvoteltua hinta sopivaksi, mulla oli kyllä sellanen olo että tässä ne vie meitä pässiänarussa ja olis tehnyt mieli jättää koko kyyti välistä. No ainakin matkalla oli hilpeä tunnelma, sillä kämppikset sanoivat että mennään sillä kun kerran hintakin on sama kuin ohjeiden mukaan. No ainakin päästiin oikeaan paikkaan ja sinne muurillekin. 

Voin kyl sanoo, että sunnuntaina tulikin sit käveltyä aika mukavasti, jätettiin ostamatta kaapelihissi liput, sillä näyttivät liian kalliilta meidän budjettiin nähden ja siksi, taitettiinkin matka auringonpaisteessa patikoiden. Eihän se sinne muurille patikointi olisikaan ollut mitään, mutta lisäksi saatiin kiipeillä muurilla aika kivan matkan verran. Oikeesti voin sanoo, että se oli sen arvoista näkymät super kauniita ja muuri jotain uskomatonta. Niin kuin hyvä ystäväni olikin viestissä yön aikana todennut, Jumala tietää jokaisen kivenkin joka siinä muurissa on ja en voinut kuin vaan hämmästellä niiden kivien määrää. Plus sitä, et kuinka mahtavia asioita saan nähdä, kokea ja ennen kaikkea joista saan iloita. En voi edes sanoin kuvailla sitä kiitollisuuden määrää, että sain olla siel ja välillä mun oli tosi vaikee uskoo sitä edes todeksi. Oikeesti kiinan muuri on jotain, joka on must see. 

Ylempi kuva yhden aamun aamupalasta, eli sellanen jännä pallo kyseessä, jonka sisällä on punapaputahnaa tai jotain vastaavaa. Hyvää kyllä, mutta ehkä vähän liian makeeta aamutuimaan. 

Illalla suunnattiin vielä käymään silkkimarketissa, joka oli älyttömän kallis Kiinan hintatasoon nähden, sekä syömään Pekingin Ankkaa. Aivan, musta sinne kuuluikin mennä, koska jos jättäis sitä maistamatta niin se on vähän kuin menis Pekingiin käymättä Kiinan muurilla. Meille oli pariin otteeseen paikalliset suositelleet Quanjude -nimistä ravintolaa, joka on juuri pekingin ankasta kuuluisa. Sinne saatiinkin jonottaa tunti, mikä meni kävelykadun kauppoja katsellessa. Tilattiin kämppisten kanssa yksi ankka lisukkeineen, joihin kuului siis tummaa makeahkoa kastiketta, jotain vihannestikkuja (pitänee katsoa netistä mitä ovat), ankkaa sekä pannukakkuja joihin kaikki muut lisukkeet käärittiin. Yksi ravintolan työntekijä tulikin näyttämään meille kuinka ateria tulisi nauttia oikeaoppisesti. Täytyy kyllä myöntää, että ankka oli todella hyvää ja voisin syyä sitä kyllä paljon useamminkin. Musta on muutenkin kiva maistella uusia ruokia! Emily kyllä tuli ottaneeksi kuvan, jossa mun ilme näyttää just siltä, että pohdin tykkäänkö siit vai en ja taisin päätyä tulokseen että joo! Kyseistä kuvaa en kyllä taida lisätä tänne, sorii. Kun oltiin saatu ankkamme nautittua, lähdettiin vielä käymään night marketissa. Mitään erikoista siellä ei kyllä tullut maisteltua ja saakin nähdä, että uskallanko vielä jonain päivänä pistellä pari matoa tai skorppionia poskeeni. 

Illalla vielä käveltiin Tian'anmenin aukion läpi ja nähtiin se koko kirkkaudessaan. Siinä kohtaa oltiin kyl niin väsyneitä meidän 14 h päivästä, että ei voinut muuta kuin suunnata nukkumaan. Meillä oli viel maanantai aamuna mukavasti aikaa katsella paikkoja, joten silloin käytiin vielä katsomassa Taivaan temppeliä eli Tiantania. Sää oli hiukan sateinen ja siksi olikin hyvä, että matkaan oli tarttuneet vedenkestävä takki ja sateenvarjo. Kuitenkin siinä meinas hartiat alkaa kuolla, kun kannettiin reppuja monta tuntia. Kävin kuvailemassa myös hiukan ruusuja Tiantanin ruusutarhassa. Oltiin siinä vaiheessa kyllä niin väsyneitä meidän hektisestä viikonlopusta, että ei voitu kuin laahustella paikasta toiseen ja lopulta lähteä kiitollisin ja uupunein jaloin takaisin kotiin. Tääki matka taitettiin junalla, nytkin sain uusia ystäviä Pekingin juna-asemalla sillä eräs suloinen pieni poika halusi tulla poseeraamaan meidän kanssa kuvaan. Ei siinä voi kuin sydän sulaa, kun toinen kävelee sun luo ja sanoo lapsen äänellä Ni hao sekä asettuu kuvattavaksi. Kuvan jälkeen poika palasikin äitinsä luo katsomaan kuvaa ja siinä sitten höpötteli kovasti jotain ja osoitteli mua. Hiukan kyllä harmitti kun ei ollut muumitarroja tai jotain muuta mukavaa annettavaa mukana. 

Täytyy kyllä myöntää, että oli ihan hullu idea kokea Peking 48 tunnissa ja nähdä kaikki nähtävyydet, vielä kyllä jäi vaikka mitä näkemättä. Tässä tarviikin oikeesti parin päivän levon ja siten viikon päästä viikonloppuna suunnataan Xi'aniin viikonlopuksi. Mua odottaa myös matka Hong Kongiin, Jeee! 

-Salla

Harjoittelussa vs Harjoittelussa

Toden totta, mä teen Sairaanhoidon harkkaa Kiinassa. Tällä hetkellä oon siis kirurgisellaosastolla, jossa on keuhko- ja sydänleikkaus potilaita. Potilaiden ikä vaihtelee niin lapsista aikuisiin ja ikäihmisiin. Suurinosa potilaista on kuitenkin jo ylittänyt keski-iän.

Meidän osastolla potilaspaikkoja on 60, joista neljä paikkaa on tehovalvonnassa oleville potilaille. Potilaita osastolla on koko ajan 40-60 ja sairaanhoitajia n. 18. Yhdessä vuorossa sairaanhoitajia on siis hiukan vähemmän, koska jokaisella hoitajalla on viikossa 2 vapaapäivää plus osa on ollut lomalla. Silloin kun aloitin osastolla oli siellä vielä kiinalaisia sairaanhoitajaopiskelijoita tekemässä harjoittelua, joten osastolla oli työntekijöitä aika kivasti.

Täällä vuorot menee aivan hassusti, sairaanhoitajat tekevät kolmea eri vuoroa. Aamu-, ilta- tai yövuoroa. Mä oon lähinnä ollut aamuvuoroissa, jotka alkaa yleensä puol kasin tai kasin aikaan aamulla, sitten päivällä 12 eteenpäin on kahden tai kolmen tunnin tauko. Jonka paikalliset kirjaimellisesti torkkuvat ja sen jälkeen tehdään vielä töitä pari kolme tuntia, jotenka päivät usein venyvät aika pitkiksi. Mä oon usein tauon viettänyt kotona, tehden ruokaa yms. Meidän kämpiltä harkka paikalle kestää siis sellanen 10 min kävellä, joten ei ollenkaan paha. Kuitenkin saan juosta portaita edes takas, sillä asutaan ite 6 kerroksessa ja sairaalassa osasto sijaitsee 5 kerroksessa, noo ainakin tulee harrastettua liikuntaa. Välillä oon kyl syönyt osastolla mun ohjaajan tai paikallisten opiskelijoiden kanssa. Ne on aina tilanneet eri ruokia, joita oon saanut sit maistella ja harjoitella puikoilla riisinsyömistä, joka on muuten paljon helpompaa kuin nuudeleitten syöminen!

Mun ohjaaja on tosi mukava ja lähes ainoo osastolla, joka puhuu hiukan parempaa enkkua. Välillä kyllä meillä on molemmin puolin hankaluuksia ymmärtää toisiamme ja hassujakin kommelluksia on sattunut. Yhtenä päivänä hän kyseli, että mikä on mun unelma ja mitä haluisin tehä isona, yleensä vastaan kysymykseen että ehkä musta ei tuu isoa ollenkaan, mut tällä kertaa jätin välistä. Sit ku olin selittänyt, että mitä haluisin tehä hän vaan totesi että eihän toi oo vaikee saavuttaa olla nuori äiti ja vaimo. En voinut kuin nauraa, sillä enhän mä sellaista ollut sanonut ja sainkin sit mun naurun lomasta korjattua asian, että haluaisin opiskella kätilöksi ja tehdä työtä lasten ja nuorten naisten parissa.

Ekan päivän jälkeen olin kyl ihan ällikällä löyty ja mietin et mihin oikeen oon joutunut.  Vieläkin oon usein aika hämilläni ja täytyy myöntää että Suomen sairaanhoidontaso on tosi korkee! On ollut hetkiä kun mua on ihan kauhistuttanut ja niinä hetkinä erot ovat usein kasvaneet Suomen ja Kiinan välillä todella suuriksi. Tässä hieman esimerkkiä: aamukierroksella sairaanhoitajat kokoontuvat luokkatilaan yhdessä osaston lääkäreiden kanssa, jossa yöhoitaja kertoo yön tapahtumista ja potilaiden tilanteista. Monesti tässä tilanteessa oon miettinyt, että hei kuuleeko kukaan mitään, sillä usein hoitaja puhuu selkä muihin päin. Mulla ainakin menis aika paljon siin kohtaa ohitse ja nyt menee kyllä kaikki, ku en tajuu ollenkaan. Sen jälkeen kokoonnutaan hetkeksi lääkehuoneeseen, jossa osastonhoitaja jakaa päivän asioista. Yhtenä päivänä hän ohjeisti käsidesin käytöstä, sillä osastolle oli tulossa virallisia tarkastajia seuraamaan ja kyselemään sairaanhoitajien työstä. Niin, että varmasti osaavat hommansa. Sitten kierretään potilashuoneet, aivan sellanen pari kymmentä hoitajaa ja opiskelijaa pakkautuu kaikki samaan huoneeseen katsomaan yhtä potilasta. Suomessa kaikki olis kauhuissaan, että missä yksityisyys, sillä ei edes verhoja vedetä potilaiden välille, vaan siinä sitten katsellaan rauhassa haavoja ja puhutaan potilaiden asioita. Ja näin tapahtuu joka aamu. Välillä en kyl ees haluis mennä koko huoneeseen, sillä ite en ainakaan haluis montaa ihmistä töllistelemään mun leikkaushaavaa.

Täällä osastolla on potilaiden omaisille omat ruuanlaitto, siivous ja tiskaus tilat. Kun uusi potilas tulee osastolle omaisten saattaessa, esitellään paikat omaisille sekä kerrotaan mistä löytyy mitäkin. Omaisille on osastolla myös sänkyjä, joissa voivat nukkua ja viettää aikaansa. Usein joku omainen nukkuu potilaan viereisessä sairaalasängyssä, jos sellainen on tyhjänä. Oon nähnyt kyllä myös omaisten nukkuvan potilaan kanssa samassa sängyssä. Omaiset huolehtivat kokonaan potiladen hygieniasta ja ruuista, sekä soittavat aina kelloa, että nyt saa tulla vaihtamaan I.V. lääkkeen seuraavaan. He myös pesevät vaatteita sairaalassa, joita sitten ripustavat ikkunalle kuivumaan sekä kyselevät hoitajilta eri asioita. Välillä oon miettinyt, että tässä välittämisen tasossa on jotain erilaista kuin Suomessa ja me voisimmekin ottaa mallia, siitä mitä meinaa oikeasti toisista huolehtiminen. Tietenkin, se luo paineita ja eriarvoisuutta, jos perhettä ei olekaan mutta samalla vapauttaa sairaanhoitajia tekemään erilaista työtä. Mun ohjaaja kertoikin, että ne joilla ei ole omia omaisia voivat vuokrata palvelun tai henkilön, joka tulee hoitamaan potilasta, kuitenkin se saattaa olla hieman kallista. Ja toisaalta kyl ihmettelen, kuinka ihmisillä on aikaa viettää päiväkausia sairaalassa tekemättä työtä.

Täällä muutenkin sairaalassa olo on hyvin kallista ja potilaan kustannuksiksi päivässä voi tulla yli 200 yuania, eli samanverran kuin yksi sairaanhoitaja saa päivässä palkkaa. Silti tuntuu, että paikalliset haluavat käyttää nykyaikaista lääketiedettä ja saada hoitoa sairaalassa.

Hoitajien asuista sen verran, että naisilla on kyseisellä osastolla housut ja polviin asti ulottuva takki, hihat usein lyhyet, mutta osalla hoitajista myös pitkiä ehkä hieman epäkäytännöllisiä hihoja. Naisten asuun kuuluu myös hattu, joka kiinnitetään pinneillä kiinni ja sellainen hiusverkko, jossa on rusetti. Miehillä onusein valkoinen paita ja valkoiset housut. Lisäksi täällä tulee käyttää valkoisia umpikenkiä osastolla ja useilla naisilla on niissä hieman korkoakin, itellä kyl suomalaiseen tyyliin sandaalit.

Mitäs muuta voisin vielä kirjoittaa, oon nähnyt niin paljon että hankala ees pukee kaikkea sanoiksi. No ainakin voisin kertoa tähän loppuun vielä sairaanhoitajien hygieniasta. Hoitajat eivät pese kovin usein käsiään tai käytä käsidesiä, kuitenkin lavuaarin vieressä on ohjeet käsienpesuun ja suurimman osan huoneiden ovilta löytyy käsidesit. Jos käsidesiä käytetään, saattaa se jäädä aika niukaksi ja mua ehkä vähän kauhistuttaa, se bakteerien määrä joka siirtyy hoitajien välityksellä potilaista toisille. Sit kans hanskojen käytöstä, täällä hoitajat joutuvat ostamaan ne itse/ osasto ostaa ne, jotenka niitten käyttö on hyvin vähäistä. Lähinnä käytetään vain silloin kun ollaan veren tai eritteiden kanssa tekemisisssä, oon kyllä nähnyt hoitajien pistävän kanyyleja potilaille ja ottavan pois ilman hanskoja, putsaavan haavoja sekä koskevan eritteisiin vuodevaatteisiin ja sen jälkeen jättävän pesemättä kätensä. Jaaa hoitajat myös sekoittavat i.v. lääkkeitä ilman hanskoja ja usein lääkeaineita näkyykin roiskuvan työtasolle tai hoitajien käsille. Kun kyselin hanskojen käytöstä lääkkeitä sekoittaessa ihmettelivät aika paljon, koska eiväthän lääkkeet voi imeytyä ihon läpi tai vaikuttaa hoitajaan. Aivan, siinäpä on ollut sitten ihmettelemistä ku oon kaivanut hanskat taskusta ennen kuin oon aloittanut lääkkeitä sekoittamaan. Niitä sain onnekseni mukaan matkaan meidän amkkilta ja oikeesti ovat tulleet niin tarpeeseen! Hanskojen sijaan hoitajat käyttävät lähes aina suusuojainta, jonka tehoa oon vähän meitiskellyt sillä usein käyttävät samaa suojainta koko päivän ja taittelevat välillä sen taskuun, jolloin sen teho tippuu kyllä super nopeasti ja kaikki bakteerit siitä päätyvät hoitajien käsiin.

Yritän vielä myöhemmin kertoja fiiliksiä ja ajatuksia harkasta! Mutta tässä nyt oli jo aika paljon kaikkea, vaikka vielä jää paljon paljon kerrottavaa.

-Salla

Elämän pieniä ihmetyksen aiheita

Jep, koska kerrottavaa riittää ja tekemistäkin, niin en oo kauheena ehtiny päivitellä tänne mitään tän viikon aikana. Kirjoittelen tässä vielä toisen postauksen koskien maanantaina alkanutta harjoittelua, joka on mennyt jossain ihmeen kuplassa eteenpäin, ja paikallisen sairaalan oloja.

Tällä viikolla oon huomannut, että hiukan on väsymys painanut. Monesti aamulla herätys on aika aikasin ja vaikka päivän aikana en hirveesti sairaalassa touhuile mitään, tekee vieras kieli ja vieras maa ehkä jokaiselle kepposet. Maanantaina kun tulin kämpille ekan harkka päivän jälkeen, kämppikset kysyivätkin miten päivä on mennyt. Olin vaan niin väsynyt just sillä hetkellä, että enkun puhuminen ei taipunut mun suuhun ollenkaan, enkä voinut kokonaisvaltaisesti kertoo kellekään miltä musta tuntuu tai mitä oon nähnyt. Siin hetkessä olisin niin halunnut puhua suomea ja olla sillein anti olla koko enkku. Ne sanat, jotka sain ulos mun suustani ei ollut kauheen hyvin ymmärrettävissä ja siksi olikin hyvä pitää vähän taukoa puhumisesta ja viestitellä siskon kanssa, joka ties tasan miltä musta tuntuu olla toisessa maassa vieraalla kielellä.

Oon kyl joutunut aikamoiseen kielikylpyyn. Kieliä ja tapoja puhua on täällä vaikka millä mitalla ja kun ne kaikki miksataan yhteen tulee aikamoinen sekoitus. Tässäpä vähän esimerkkiä kielien kirjosta näin meilläpäin. Noo ensinnäkin puhun itte hienosti suomiaksentilla enkkua, sitten on mun kämppikset, jotka puhuvat amerikan enkkua, sen lisäks tulee joka puolelta kuuluva kiina ja mielenkiintoinen kiinalaisten englanti, josta välillä on supervaikea saada selvää. Seurakunnassa puhutaan taas afrikan englantia ja tulkataan ranskaksi, sillä ranskaa puhuvia on aikamoinen joukko. Sitten myös seurakunnan ihmiset puhuvat lähes jokainen omaa heimokieltään ja hieman myös kiinaa. Unohdinkohan mainita jonkin kielen. Ei ehkä ne kaikki on tältä erää tässä, odotan kyllä sitä päivää kun pääsen tutustumaan seurakunnan intialaisiin, jotka puhuvat englantia taas omalla aksentillaan ja siin kohtaa taitaa tullakin tän naisen raja vastaan.

Toinen yhtä mielenkiintoinen asia,johon oon viime päivien aikana törmännyt on nimet. Mietin välillä, että miten koskaan tuun muistaa kenenkään nimiä, kun en osaa niitä edes lausua. Oma nimi tietenkin on helppo kaikkiin muihin verrattuna, kun laitetaan yhteen kiinalaiset ja afrikkalaiset nimet. Yleensä oon superhyvä muistamaan ihmisten nimiä, mutta täällä se ei luonnistu sitten laikaan. Saati sitten niiden nimien kirjoittaminen. Yleensä kiinalaiset valitsevat itselleen länsimaalaisen nimen, jotta se olisi meidän helpompi lausua. No en kyllä ihmettele yhtään sillä nimen merkitys painotuksista riippuen muuttua vaikka mihin. Onneksi sentään kämppisten nimet on suht normaalit.

Keskiviikkona suuntasin yhden ihanan nuorennaisen mukana seurakunnan Raamattupiiriin. Se kokoontuu, joka keskiviikko aina Wuhanin yliopiston pääkampuksella. Sinne päästiin hienosti bussilla ja tällä hetkellä mietinkin että miten ikinä löydän sinne yksin uudestaan. Onneksi tytöt ovat tulossa lähes joka kerta meidän pikku kampukselta niin ehkä selviin jotenkin. Mullekin napsahti oma vetovuoro annetusta aiheesta ja ryhmän vetäjä aattelinkin, että sit parin viikon päästä saatan jopa olla valmis johtamaan muita. Hui, pelottaa jo ajatuskin sillä en tykkää hirveesti olla esillä ja viel vähemmän puhua enkkua kaikkien edessä. Onneksi ihmiset ehtivät ennen sitä käydä jo tutuiksi, eikä enää samalaisia suorituspaineita luultavasti ole. Keskiviikkoilta oli kyllä mielenkiintoinen, sillä piirimme jälkeen lähdimme kampukselta ja matkalla porttien ulkopuolelle autoimme yhtiä ihmisiä, sillä olivat ajaneet pimeässä kuoppaan ja eivät saaneet autoa liikkeelle. Ei muuta kuin nostamaan ja ei mennyt kuin viisi minuuttia niin auto oli jo takaisin tiellä.

Perjantaina osastollamme harjoittelua tekevät sairaanhoitajaopiskelijat ottivat mut mukaan illalliselle, heistä kyllä kukaan ei oikeastaan puhu englantia, mutta pari heidän kaveriaan liittyivät meidän seuraan ja heidän kielitaito oli paljon laajempi, joten selvisin loistavasti. Pääsin maistelemaan erilaisia ruokia ja pojat ostelivatkin, mulle (meille) vaikka mitä. Nyt on tullut testattua kiinalaisia kala- ja mustekalapalloja, kananvatsaa ja sellaista jännää riisikakku juttua. Parasta illallisella taisi kyllä olla paikallinen kuuluisuus Hot and Dry nuudles. Ne on siis kuumia nuudeleita, pähkinäkastikkeella. Oon tainnut löytää yhden mun lempiruuista! Harmittaa kyllä, että en tullu ottaneeksi kameraa mukaan enkä ees yhtään kuvaa kännykällä, mun pitäis selkeesti ryhdistäytyä.

Tällä viikolla oon kyl muutenkin syönyt superisti hyviä ruokia, kuten harkassa mun ohjaajan kanssa. Ovat siis tilanneet sairaalaan jostain ruokapaikasta ruokaa. Ruokalajeja on aina niin monta kuin syöjiäkin, joten kaikenlaista on päässyt maistelemaan. Jokaiselle on aina oma riisikuppi ja sitten keskeltä puikoilla noukitaan muita ruokia. Näillä luonailla oon päässyt syömään naudanlihatomaattikastiketta, paistettuja kukkakaaleja, riisinuudeleita, tofua, herneitä sekä kanaa. Ruoka on suhteessa tulisempaa kuin Suomessa, mutta ei kuitenkaan niin tulista kuin olisin oottanut. Oon tykännyt kyllä tosi paljon, vaikka puikoilla riisin syöminen onkin super hidasta ja vaikeaa, mutta pikkuhiljaa oon alkanut oppia. Sairaanhoitajat ovat kyllä usein varanneet mulle "lusikan" jolla syödä, mut oon vaan päättäväisesti vaan tarttunut puikkoihin, sillä eihän sitä muuten opi. Viieressä onkin ollut monta hymyilevää silmäparia seuraamassa mun syöntitaitoja.

Perjantaina illallisen jälkeen suuntasin seurakunnasta saamieni uusien ystävien kanssa yörukous kokoukseen. Kokous oli kyllä hyvä, vaikka mietin että saiko kukaan vieressissä huoneissa unta ollenkaan tai meidän alapuolella, sillä melutaso ainakin mulle oli hiukan liian korkea. Kokous kesti siis ilta 11 aina yöllä kolmeen asti, että ei olisi parempaa aikaa voitu valita. Mulla alkoi kyllä, pitkä päivä siinä kohtaa painaa ja meinasin pahasti puheen aikana pilkkiä (kuinka noloa). Onneksi sitten joku laittoi ilmastointia isommalle niin vähän virkisty ja kohta sitä pääskin taas seisomaan niin, uni kaikkosi silmistä ainakin hetkeksi. Tää rukouskokous oli toisella yliopiston kampuksella, aivan super pitkän matkan takana, toi kampus on varmaan Vaasan kaupungialueen kokoinen ja voin kuvitella että eksyminen sinne on aivan liian helppoa.

Eilen käytiin tyttöjen kanssa paikallisella nähtävyydellä, Yellow crane Towerilla. Paikka oli nätti ja sieltä näki hienosti ympärikaupunkia. Hauskinta kuitenkin oli, että paikalliset halusivat tulla ottamaan meidän kanssa kuvia ja moni otti niitä jopa salaa! Päätittiin siin sit tyttöjen kanssa, että aina kun joku tulee ottamaan meistä kuvaa niin annetaan meiltä kännykkä tai kamera ja kerätään innoikkaiden ihailijoiden kuvat meille myös. Ollaan kyllä mietitty sitä, että mitä ne ihmiset tekee niillä kuvilla meistä. Noo ehkä näyttävät naapureilleen, että näkivät päivän aikana hyvinkin erinäköisiä ihmisiä. Mua kyl lähinnä nauratti ne kuvaustilanteet, sillä yhtäkkiä saattoi kuvaajia olla jopa 5-10 napsimassa meistä randomisti kuvia. Jep kyl se posettaminen alkaa kohta luonnistua.

Alla vielä parit kuvat täältä.

Me asutaan ylemmän kuvan ylimmässä kerroksessa, ja vasemmalla puolella kulmassa oleva ikkuna onkin meidän olkkarin ikkkuna. Alempi kuva taas on samaisen olkkarin ikkunasta avautuva näkymä. 

Oon kyl tosi onnellinen, että latasin ennen tänne tuloa kotona VPN:n koneelle ja puhelimeen. Niiden ansiosta kaikki sivustot ovat siis mulle sallittuja, ainakin silloin kun netti toimii. Oon viimeisen viikon aikan saanut tutustua paikallisten suosimaan sosiaaliseen mediaan kuten QQ ja wechattiin. Wechatin latailinkin jo tossa puhelimelle, jotta kiinalaisiin ystäviini yhteydenpito olisi paljon helpompaa.

-Salla

Ensimmäinen viikko takana ja vielä monta edessä

Multa on toivottu jo useempaan kertaan kuvia, joten tässä ainakin parit julkaisukelpoiset kuvat. En oo kauheesti kulkenut kamera kourassa, vaikka ehkä pitäisi. Niin ja paikallisten hienolla esimerkillä opin vielä nauttimaan selffieiden ottamisesta ja posettamisesta. Meidän netti on kyllä välillä superhidas, joten kuvien lataaminen saattaa ollakin sitten työn ja tuskan takana. Noo nyt niihin kuviin.

Nää pari kuvaa on meidän kämpiltä. 

Meidän jääkaapinovea koristaa toi oikeenpuolimmainen magneetti (jolle oon naureskellut jo pari päivää) ja löysin myös kiinan alkeet matkailijoille. Omaksi onneksi, sillä jätin kaikki turisti kirjat kotiin, että tolla kyl pääsee aika pitkälle vaikkakin sanojen lausuminen saattaa tuottaa ongelmia. 

Lauantaina kämppisten opiskelukaverit näyttivät meille kaupunkia, veivät pariinkin paikkaan katsomaan katuja ja ruokapaikkoja. Mitä erikoisempia ruokia tulikin maisteltua, kuten sellaista tikkuun poimittavaa hyytelömakeista. Sen koostumus oli kyllä hyvin jännä ja oli kuin olis jotain limaa syönyt eikä muistikan maku siin nyt kovin vahva ainakaan ollut, että multa taitaa jäädä seuraavan kerran välistä. Maisteltiin myös ruusukakkua ja sellaista kylmää makeeta tofupunainenpapu keitosta. Sekään ei ihan ollut mun makuun. Sit yhen ostarin alla oli sellaisia "pikaruoka" paikkoja, josta sai esimerkiksi ylemmässä kuvassa näkyvää ankankaulaa ja sit kans kanansiipiä. Kanansiivistä en tullut ottaneeksi kuvaa, mutta koko siivi oli seivästetty tikkuun ja paistettu sen kanssa. Kummatkin oli tosi hyviä ja niitä tulee varmasti syötyy uudestaan. Ankankaulan hintakaan ei ollut paha, sillä maksoi vaan euron ja näkyivät olevan paikallisten kovassa suosiossa niin pakko olla aika hyvää. Meidän oppaana olleet tytöt ostivat myös paahdettuja kastanjoita, joita saatiin maistella, ne kyl maistuivat lähinnä sokerisille perunoille. 

Käytiin illallisella tollasessa äyriäismestassa (kuva alempana), tytöt tilasivat meille rapuja ja katkarapuja sellasessa mausteliemessä sekä nuudeleita pähkinä kastikkeessa. Lisäksi juomana oli luumuista tehtyä mehua. Noitten rapujen ja katkarapujen syöminen oli kyl aika työlästä, mut sen arvoista. Kokonaisuudessaan ateria oli kyl tosi hyvä ja voisin mennä vaikka uudestaankin, vaikka tilaaminen ilman paikallista saattaisi olla hyvinkin hankalaa. Aterian hinnaksi tuli yhdeltä noin 8 euroa, joten ei paha ollenkaan. 

Tää vika kuva on meidän asunnon läheiseltä kadulta Han streetilta. Se on tosi hieno kävelykatu, josta löytyy hyvinkin hinnakkaita vaatekauppoja ja kahviloita. Ei siis mikään paikka, jossa hirveen usein kannattaa ostella juttuja. Paikka on kyl kaunis iltaisin kaikkine valoineen ja ihmismassoineen. Sieltä löytyy niin KFC kun H&M, ittee kyl kiinnostais poiketa kattoo niitten vaatteiden hintoja, että myydäänkö niitä samaan hintaan kuin Suomessa. Mutta enköhän mä vielä ehdi. 

Hintatasosta täällä vielä sen verran, että tavallinen supermarket on suht halpa, mutta jos menee siihen joka on enemmän länsimaaliseen makuun, saa asioista maksaa paljon enemmän kuin koti Suomessa. Metrolla ja bussilla matkustaminen on kyl kans aika halpaa, yks bussi matka maksaa 0.8 yuania eli hieman päälle 10 senttiä ja saat istua bussissa niin monta pysäkin väliä kuin tarvis. Metro matkat ovat hieman kalliimpia, mutta eivät sitten oikeasti kuitenkaan yksi matka maksaa 1.8 yuania eli 0.25 senttiä ja silläkin saa liikkua aika mukavan matkan. Hankittiiin viikon alussa mulle paikallinen kännykkäliittymä, mun whatsup toimii kyl kotona netin takia, mutta tekstarit ja soitot eivät enää tänne asti kantaudu. Liittymän hinnaksi kuussa tuli huimat 18 yuania, eli noin 2.5 euroa tämän kurssin mukaan. Ei siis paha ollenkaan!

Tänään suuntasin kansainvälisen seurakunnan tilaisuuteen, joka on aina sunnuntai iltapäivisin. Tiiättekö ne hetket ku meet aivan uuteen paikkaan tuntematta ketään yksin ja siellä kaikki tuntee toisensa tai edes jonkun. Mulla oli just sellanen fiilis ja meinasin melkein jättää välistä, mut sit aattelin että ei se kämpillä makoilu auta ollenkaan ja parempi vaan ottaa itteensä niskasta kii. Parempi puskee tän mukavuusalueen ulkopuolelle, jonka oon jo tässä parissa päivässä ehtinyt rakentaa. Pakko myöntää, että oli kyl sen arvoista eikä harmita yhtään vaikka matkoihin menikin hieman enemmän aikaa ku aattelin. Seuraavalla kerralla on sit jo paljon helpompi mennä ja tunnen nimeltä jo ainakin kaksi ihmistä + toiselle voin jopa soittaa! Seurakunnan ilmapiiri oli avoin ja ystävällinen, sellanen et tunsi itsensä tervetulleeksi. Tykkäsin erityisesti ylistyksestä ja siitä, että kaikki olivat tosi rentoja, vaikka mulla alkoi keskittyminen jossain kohtaa vähän herpaantua ku väsy alkoi painaa. Sit kans mun  harmikseni jokaisen uuden täytyi esitellä itsensä mikkiin, jos olis ollut mahdollista olisin mieluusti jättänyt sen välistä. Mutta eihän mulla ollut edes minne piiloutua, koska mun lisäks paikalla oli vain 4 vaaleaihoista ja mä taas kerran olin kaikista vaalein, joten ainakin loistin sieltä kaikkien keskeltä. Sit tilaisuuden lopuksi kaikkien uusien ihmisten tiedot kerättiin ja meille kerrottiin lisää toiminnasta. Luultavasti jo ensi viikolla sitten suuntailen Bible study ryhmään, joka sijaitsee meidän kampuksella. Jep elämä alkaa tästä asettua raiteilleen ja toinen kämppis totes, että saattaa tulla mun mukaan ensi viikolla. 

-Salla

Terkkuja Kiinasta

Jep, täällä sitä ollaan. Hassua kylläkin, lähes mikään ei oo vastannut sitä mielikuvaa joka mulle on Kiinasta tai sen kulttuurista annettu, kuitenkin joitain seikkoja oon huomannut. Kaupunki, jossa asun, Wuhan, on aivan erilainen kuin osinkaan kuvitella, kadut leveitä täynnä kasvillisuutta ja lisäksi autokaistoja on monia molempiin suuntiin. Liikennevaloissa hienot sekuntikellot, jotka näyttävät kuinka kauan vielä valo on vihreä ja sitten keltainen. Ainakin autoilijoiden tulisi tietää milloin liikkua ja minne, mutta en oo aina aivan varma siitä, että noudatetaanko määräyksiä yhtä täsmällisesti kuin Suomessa. Jalankulkijan ainakin on syytä varoa, sillä usein vaikka väri olisikin vihreä suojatien ylittämiseen, huomaa jostain autojen lähestyvän ja ne vain painaa riikkaria. Onkin siis paljon parempi katsoa milloin ja miten paikalliset liikkuvat ja kulkea tavallaan heidän kanssaaan samaa matkaa tai heidän varjollaan. Oon siis varmaan valtavan hieno näky kun kärkyn jonkun perässä tai yritän pysyä kävelytahdissa. Täällä selkeesti pienempi väistää isompaa. Niin ja sit paikalliset käyttää runsaasti sähköpyöriä, joilla mutkittelevat muun liikenteen seassa, usein jopa väärään suuntaan.

Mä sain jenkeistä kaksi kämppistä itselleni. Ihanaa, puhuvat hyvin enkkua, vaikka välillä jäänkin siin jälkeen ja pitää miettiä miten sanoa jotkin asiat. Ainakin on pakko yrittää selvitä ja puhua enemmän, ku ei oo ketään muuta mun puolesta puhumassa. Meillä on kyl kiva asunto, ei vastaa ihan länsimaalaista tasoa, mutta kaikki mitä tarvii löytyy kyllä täältä. Meil on pieni keittiö, sit kans olohuone, kylppäri ja jokaiselle omat huoneet. Lisäks löytyy kyl silitysrauta ja pyykkikone sekä vesiautomaatti niin saadaan aina puhdasta juomavettä. Tää alue, jolla asutaan on tosi lähellä yliopistonkampusta/tai on osa sitä ja harjoittelu sairaalakin on ihan vieressä. En vois olla tyytyväisempi meidän sijaintiin, vaikka itsensä hahmottaminen kartalta on ollut välillä hieman vaikeaa. Yleensä tää asunto on ollut vuokralla vierailevilla opettajilla ja professoreilla, mutta tänä syksynä meidän onneksi ketään ei ole tullut joten me ollaan saatu tää. Keittiön ruuanlaitto välineetkin alkaa käymään tutuiksi ja saatiin niitten käyttöön erikseen ohjeetkin. Meillä käy myös aina keskiviikkoisin siivoojatäti, jonka siivouksen tasosta en oikein osaa sanoa, ja hainkin kaupasta pesuseiniä- ja ainetta, että pysty vähän siivoilee. Omassa huoneessa mulla on parisänky, jonka patja on superkova (mutta ei huolta niin on muidenkin patjat) lisäksi on yöpöytälipasto ja pari isoa kaappia, joista toisen valtasin itselleni ja toisen jätin vuodevaatteille. Lisäksi mulla on ilmastointi, mun onnekseni sillä päivät olleet kuumia yli 30 astetta, eikä yötkään sen puoleen kovin viileitä oo.

Tällä viikolla on sattunut myös aika hauskoja kommelluksia. Kämppiksillä on alkanut jo harkka, joten päätin tänään lähtee kattoo missä läheinen metro menee, onnekseni se löytyi helposti ja siel oli jopa enkuks kuulutukset. Olin netistä kattonut hienosti mun matka kohteet, että osaisin luultavasti suunnistaa niille. No helpommin sanottu kuin tehty, löysin kyllä sitten lopulta yhdeltä juna-asemalta turisti infon jonka nainen vaikutti hyvin nuivaantuneelta kun keskeytin hänen lehden lukunsa ja kysyin karttaa, ja sit antoikin hirveen huonon turistikartan, jolla en loppujen lopuks tee varmaan mitään. Satuin kuitenkin läheiselle bussiasemalle, josta sain oikeenkin kartan vaikkakin kiinaksi, mutta mikäs siitä kun osaa sijoittaa itsensä kartalle ja katsoa että merkit ovat samat, ei sillä väliä vaikka niitä ei osaakaan lausua. Kartan ja hyvän suuntavaiston kanssa (tietenkin mulla on sellanen) hieman autettuna löysin monien katujen välistä kansainvälisen seurakunnan ja monta muuta kivan näköistä paikkaa. Ehkä, huomaa ehkä uskaltaudun menemään sinne joku päivä bussilla koska metrolta on aika mukava matka kävellä.

Paikalliset ihmiset myös tuijottaa avoimesti ja supisee keskenään kun huomaavat mut. Kyllähän mä tiiän, et oon vaalee vaikka mulla onkin tooosi hyvä rusketus kesältä. Paras vastaus tuijotukseen taitaa olla kyllä hymy, niin moni ihminen on hymyillyt takaisin ja voi kuinka kauniita ihmiset ovatkaan hymyillessään! Muutenkin ajattelen, että ihmiset täällä kuten myös siellä kotona ovat kauniita. Täällä naisten kauneusihanteita vastaa vaaleat naiset, mikä onkin hauskaa sillä meillä kaikki juoksevat heti rannalle ruskettumaan kun aurinko vähääkään pilkistää. Suurimmalla osalla naisista täällä on sateenvarjot päivänvarjona, jotta ehkäisevät ruskettumista, mutta silti oon näin ruskettuneenakin vaaleempi kuin paikalliset. Kämppikset totesivatkin, että vastaan näitä kauneusihanteita sinisine silmineni ja vaaleineihoineni. Vaikka heistä myös toinen on vaalea vedän taas kerran pidemmän korren tässä kilpailussa ja oon kyl vakavasti alkanut harkita sellasen päivänvarjon hommaamista. Tai ehkä alan käyttää sellaista sitten Suomessa.

Tänään yksi tyttö halusi ottaa kuvan mun kanssa ja yksi puistonvartija tuli viereen istuskelemaan kun istuin hetken ennen kuin jatkoin matkaa, sit kans rautatieasemalla olleet sotilaspojat oikein joukolla tuijottivat mua. Siin hetkessä oikeesti teki mieli vajoo maan alle, vaikkakin niitä alkoi naurattaa ku hymyilin niille vaan takas. Toivoisin kyllä, että osaisin edes vähän kiinaa, sillä en oo osannut vastata kellekkään ohikulkijalle joka on yrittänyt mulle puhua. Noo, mutta eiköhän se tästä parane ja aijon kyllä olla ärsyttävä ja kysellä miten mikäkin asia sanotaan.

Latailen tässä varmaan parin päivän sisään kuvia, kun vaan netti toimii niin että se ees jotenkin onnistuu. Joten siihen asti, nauttikaa alkavasta syksystä mä yritän tutustua paikalliseen kulttuuriin, ruokaan ja elämään täällä vielä parin päivän ajan, sillä maanantaina suuntaan sitten ensimmäiseen harkkaan.

-Salla

Matkaan

Tiiättekö sen fiiliksen kun huomaatte, et ootte päättänyt jotain suurta ja ette voi muuta kuin kuljee eteenpäin. Mulla on just nyt sellanen fiilis. Paikkailin tossa ihanan rinkkani, josta tuli mahdottoman painava, samalla miettien et tarviinko tätä kaikkea todella. Mun pitäiskin kertoo teille, et miten mun unelmien rinkka lahjoitettiin mulle, mutta se ehkä jokin toinen kerta sitten. Nyt mun mielen myllerrykseen tuo niin paljon rauhaa rakkaat ihmiset ympärillä, jotka uskovat muhun ja siihen että pärjään sekä kaunis kortti jonka sain vähän aikaa sitten ystävältäni. Elämä on täynnä kauniita asioita ja elämisen arvoisia päiviä. En malta oottaa, millaisiin seikkailuihin saan astua. No, ainakin aamulla heitän hyvästit Suomen alkavalle syksylle ja matkustan jonnekin jossa on vielä huimasti yli parikymmentä astetta lämmintä. 

-Salla