Rakkaudesta elämään

"What if the path you choose becomes a road. The ground you take becomes your home. The wind is high but the pressure's off. I'll send the rain wherever we end up." -Amanda Cook The Voyage

Niin se vain on, että aika juoksee hurjaa vauhtia ohitse ja mä yritän pysyä messissä. Paljon on tullut koettua, opittua ja nähtyä, ja silti niin paljon on vielä kokematta. Vieläkin välillä mun pitää oikeesti uskotella ittelleni, että oon täällä, sillä mun pieneen mieleen ei taida mahtua se todellisuus, että oikeesti päätin ottaa sen riskin ja hypätä tuntemattomaan. Tiiän, että on päiviä ku arki ei oo niin hauskaa ja joudun oikeesti venymään sen mun normin toiselle puolelle, mutta kun ajattelen tähän asti ollutta aikaa en voi olla muuta kuin kiitollinen tästä kaikesta.

Pari viikkoa sitten oltiin käymässä Xi'anissa viikonloppuna ja sen jälkeen sitten alkoi mun vika viikko kirurgisella vuodeosastolla. Samaan aikaan kun huokaisen helpotuksesta yhden harkan osuuden loppumisen vuoksi, voinkin jo vetäistä taas henkeä ja aloittaa uuden. Viime maanantaina siis alkoi leikkaussalissa vietettävä kaksi viikkoa, joista ensimmäinen viikko toi tullessaan paljon enemmän haasteita kuin olin odottanut. Ekaa kertaa yhteisen äidinkielen puuttuminen häiritsi harjoittelu enemmän kuin aikaisemmin. Pakko kyllä myöntää, että perjantaina kun olin jo ihan maani  myynyt kaikesta turhautumisesta, kun mun päivän pelasti mukava kirurgi Pekingistä. Tuli siis tekemään selkäleikkauksen Wuhaniin ja oli ihan otettu, että oon seuraamassa sen leikkausta. Tää kirurgi totes, että voin kysyä mitä vaan ja leikkauksen aikana kyselikin sitten multa kaikkea, mitä tykkään Kiinasta ja siinä ne sitten toisen vanhemman kirurgin kanssa tulivat samaan lopputulokseen, että mun olis paras hankkia kiinalainen poikaystävä, joka opettaa mulle kieltä. Mitä siihen voi oikeastaan sanoa, kun leikkauksessa mukana monta nuorta mieskirurgia. Samassa toinen kirurgi siinä  ehti jo kyselemään, että ovatko kaikki suomessa noin iloisia. He kutsuivat myös mut illalliselle heidän kanssaa, mikä oli tosi mielenkiintoista ja koska en osaa keiltäytyä niin tietenkin menin, vaikka mun aikataulu oli aika tiivis. Illalliselle osallistui myös muita kirurgeja, jotka kaikki tiesivät mut osastolta vaikka ite en tiennyt niitä ja muistivat mitä leikkausta oon ollut seuraamassa. Mukavaa olla ulkomaalainen! Koska olin sopinut, että meen seurakunnan yörukouskoukoukseen niin mun piti lähteä illalliselta aiemmin ja yksi kirurgi oli niin suloinen, se saatto mut seurakunnan ovelle asti ja oli sillein kristityt potilaat on aina niin rauhallisia ja luottavaisia, sekä kertoi tykkäävänsä kristityistä. Mun sydän meinas kyllä särkyä, kun tämä neljä vuotiaan tytön isä kertoi, että ei ehdi nähdä lastaan paljoa, sillä on aina töissä. Jos ei mene töihin ei ole ketään, joka huolehtii potilaista, ja kirurgeilla, lääkäreillä ja sairaanhoitajilla ei oo täällä oikeastaan lomia. Aatelkaa miltä siitä pienestä tytöstä mahtaa tuntua, kun oma isä ei ehdi viettää hänen kanssaan aikaa.

Mun kämppisten proffa oli pari viikkoa sitten täällä ja sen johdosta saatiinkin kutsu vähän hienommalle illalliselle. Kutsujana oli siis sairaanhoitajakoulun johtaja, eihän sellaisesta kutsusta voi edes kieltäytyä kun koulun johtaja kutsuu syömään. Ravintola oli tosi hyvä ja meidän yhteyshenkilö koulusta tilasi meille ruuat, ruokaa oli vaikka kuinka ja siinä saikin maistella taas aikalailla. Musta alkaakin tuntua, että selitän aina ruuasta, mutta eihän sille mitään voi että se on niin hyvää täällä! Ja elämä selkeesti pyörii ruuan ympärillä tai ehkä mun elämä pyörii. Mutta onhan se totta, että ruokaa tarvii aina  ja se on yks päivittäisen elämämme perustarpeista, joten kuka siitä ei haluaisi puhua. Vai mitä.

Viikko sitten käytiin paikallisten opiskelijoiden kanssa viettämässä aikaa, he veivät meidät Wuhanin ruokakadulle. Tietenkin jatkan selittämistä ruuasta. Kyseisellä kadulla voi maistella vaikka minkälaisia kiinalaisen keittiön erikoisuuksia, kuten vasta paistettua sammakkoa sekä haisevaa tofua. Jälkimmäinen oli kyllä sen verran paha makuelämys, että kämppiskin mielellään söi salmiakkia. Käytiin myös syömässä Hot pot pataa, taas kerran ja tällä kertaa oli kyllä paljon parempaa kuin viimeksi. Meidän seuraan liittyi illalliselle lisää sairaanhoitaja opiskelijoita ja pääsinkin tekemään uusia tuttavuuksia, kuten tapaamaan tytön joka on tulossa ensi keväänä meidän amkkiin vaihtoon. Tyttö on kyl maailman suloisin ja oon tosi iloinen, että meistä on tullut jo nyt kaverit ja voidaan jatkaa ystävyyttä vielä Suomessakin!

Ennen illalliselle menoa, noin yläaste ikäiset kiinalaiset opiskelijat haluasivat ottaa mun kanssa kuvia. Kuten tavallista! Nää oli kyllä ehkä suloisimmat, jotka oon tavannut vähään aikaan ja mun sydän vaan suli kun yksi tytöistä juoksi takaisin mun luo ja antoi kukkapantansa mulle. Oon vaan huomannut, että yhä useammin oon vaan sanaton siitä kaikesta ystävällisyydestä ja rakkaudesta, jota oon täällä saanut kokea. Todellakin, toi oli yksi niistä hetkistä jotka vaan jäävät mieleen ja muuttavat mun ajatellua kaikesta mitä mä nään mun ympärillä.

Viime lauantaina tulikin nukuttua paljon pidempään kuin yleensä, yörukouskokouksen takia. Illalla taas kerran päädyttiin illalliselle kiinalaisen opiskelijan kanssa. Tällä kertaa meidät otti mukaansa yksi suloisimmista nuoristanaisista ever ja mentiin syömään kiinalaiseen buffettiin. Noi buffetit on kyllä tosi hyviä täällä ja tosi monipuolisia, siinä löytää aivan uusia makuelämyksiä ja lempiruokia. Myöhemmmin meidän seuraan liittyi tytön poikaystävä, joka oli tosi mukava. Ei puhunut paljoa enkkua, mutta yritti silti puhua meille. He kutsuivat meidät myös heidän kotiinsa sekä syömään pojan vanhempien tekemää ruokaa. Seuraavan kerran ku nähdään niin mennään lauleskelemaan sitä kiinalaisten kuuluisaa karaokea.

Koska oon aloittanut tän kaiken hehkuttamisen enkä selkeesti osaa lopettaa, niin ehkä vaan jatkan. Eilen oli pitkästä aikaa sunnuntai joka oli vapaa. Oon aina ollut reissussa tai harkassa kaikki sunnuntait ja jossain kohtaa onkin alkanut tulla pieni turhautuminen, että enkö koskaan pääse olistumaan seurakunnan kokouksiin. Mutta vihdoin ja viimein kyseinen sunnuntai koitti. Tällä kertaa olikin kunnon kirkkopäivä, sillä aamulla suuntasin kulkuni kiinalaiseen seurakuntaan. Ilmapiiri oli aivan ihana ja nautin suunnattomasti heidän ylistyksestään ja saarnasta. Vaikka enhän mä nyt kauheesti siitä mitään tajunnut, mutta ei sillä väliä sillä tunsin olevani tervetullut ja kuin kotonani. Ihmisten ylistys on vaan jotain niin mahtavaa kuultavaa. Pääsin myös tutustumaan yhteen nuoreen naiseen, joka pyysi, että voisinko viedä hänet kansainväliseen seurakuntaan sekä lupasi opettaa mulle kiinaa. Mun pienet toiveet kiinan oppimisesta onkin kuultu! Tietenkin seurakuntalaiset halusivat, että esittelen itteni ja loistanhan mä mun vaaleine hiuksieni kanssa niin, että mua ei vaan voi olla huomaamatta. Iltapäivällä olistuin vielä kansainvälisen seurakunnan sunnuntai kokoukseen, meillä oli ylistykseen painottuva kokous ja ero kiinalaisen sekä kansainvälisen seurakunnan ylistyksessä on suuri, mutta samalla niin mahtavaa kuinka sillä ei ole merkitystä miten olet, vaan sillä miksi ylistät. Kansainvälisen seurakunnan kokouksessa oli kunnon tanssipartyt, ja  mua onkin alkanut naurattaa ajatus että eihän mun ees tarvi mennä Afrikkaan vaan oon tullut Kiinaan, jossa saan sukeltaa osaksi myös Afrikkalaista kulttuuria.

Haluan vielä jakaa asian jota oon viime aikoina pohtinut enemmänkin. Ootko koskaan pysähtynyt miettimään, että miltä Jumala näyttää. Minkälaiset kasvot Jumalalla on, entä minkälainen olemus. Tää asia on vaan alkanut puhutella mua enemmän ja enemmän, sillä usein meidän ihmisten ajatus kauneudesta on aivan muuta kuin mitkä asiat Jumala näkee kauniiksi. Onko niin, että Jumala on samannäköinen kuin useimmat länsimaalaiset, ruskeat hiukset ja siniset silmät. Mitä jos niin ei olekaan. Entä jos Jumalalla onkin juuri se hassu kävelytyyli, jolle me nauramme. Kuka sanoi, että Jumala kävelee ns. normaalisti. Entä, jos Jumala näyttää kiinaiselta keltaisine ihoineen, tummine hiuksineen tai ruskeine silmineen. Entä, jos Jumalan keho on täynnä luomia, niin että ajattelemme Hänen olevan jollain tasolla alempi arvoisempi kuin me. Entä, jos Jumala on ulkoisesti meidän mielestämme ruma. Olemmeko oikeutettuja sanomaan mikä on kaunista ja mikä ei, ajatellen että Jumala on luonut meidät jokaisen omaksi kuvakseen, huolimatta meidän mielestämme olevista virheistä joita näemme itsessämme ja toisissa ihmisissä. Siksi haluankin haastaa sinut ja itseni muuttamaan meidän ajatus tyyliämme, seuraavan kerran kun huomaat ajattelevasi toisen ihmisen ulkonäköä arvostelevasti, mieti mitä Jumala tuossa henkilössä näkee. Uskon, että kun haluamme nähdä ihmiset arvokkaina ja kauniina, meidän mielipiteemme ulkonäöstä ja sen merkityksestä muuttuu, ja tajuamme, että kyllä Jumalan voi nähdä jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä. Sillä ilman tuota ihmistä osa siitä kokonaisuudesta, jolta Jumala näyttää jäisi pimentoon.

-Salla

Xi'an

Toinen matkakohteemme oli Kiinan entinen pääkaupunki Xi'an. Xi'an on tunnettu terrakottasotilaistaan, kaupungin muurista, vihreästä teestä ja graattiomenoista sekä paikallisista ruuista kuten karitsanleipäkeitosta ja kiinalaisista hampurilaisista. Lisäksi Xi'annissa sijaitsee muslimikortteli ja moskeija. 

Kuten aikaisemminkin Pekingiin lähtiessä meillä oli junaliput jo valmiina ja lauantai aamuna otimme reppumme ja aloitimme matkamme tuohon ikivanhaan kaupunkiin. Tällä kertaa vältyttiin taksilla matkustamiselta ja päästiin helposti metrolla juna-asemalle. Asemalla mukavan oloinen mies auttoi meidät löytämään lähtevien junien terminaaliin, jonne oli itsekin matkalla. Kämppikset ovatkin kuittailleet mulle "mun kiinalaisista poikaystävistä" joita mulla on heidän mukaansa pilvin pimein ja kuullemma koko ajan tulee uusia. Ite en oo kyllä huomannut ainuttakaan poikaystävää, enemmänkin uusia kavereita joiden kanssa pääsen tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Tämäkin nuorimies on naimisissa ja he vaimonsa kanssa saavat parin kuukauden sisään kaksoset. Hmmn, ehkä oon vaan hyvä tutustumaan ihmisiin enkä haluakaan olla mitenkään epäkohtelias, jos joku mulle tulee puhumaan. Kyllähän me oltaisi voitu löytää kyseinen terminaali itsekin, mutta jos toinen haluaa auttaa niin mikäs siinä. 

Junamatka kesti sellaiset viisi tuntia ja tällä kertaa meidän vaunuun tuli tennisharrastaja ryhmä. Siinä hetkessä kyllä hieman kaipaili Suomen hiljaisia junavaunuja, joissa kuulee selkeasti omat ajatuksensa. Melusta huolimatta, suurinosa matkasta tuli taitettua nukkuen tai Kiinan maaseutua katsellen. Samalla kun ohitimme toinen toistaan kauniimpia paikkoja ja suuria kaupunkeja en voinut olla miettimättä, että kuinka paljon ihmisiä elääkään tässä maassa ja silti emme ole kuulleet suurimmastakaan osasta kaupunkeja yhtään mitään. 

Ennen Xi'aniin lähtöä olimme päättäneet, että tällä kertaa reissu saa olla hieman rennompi kuin aikamme Pekingissä ja sitä se todellakin oli, meillä oli ihanasti aikaa katsella syrjäisiä kujia ja kävellä rauhassa. Lauantaina kävimme katsomassa kaupunkia kiertävää muuria sekä muslimikorttelissa syömässä. Mun tulikin maistettua kiinalaisten hampurilaista (kuva alempana) tässä versiossa täytteenä oli mausteista lihaa sekä pähkinöitä, lämpimän pitaleivän välissä. Oli kyllä tosi hyvää ja päätinkin sit maistaa hieman toisenlaista maanantaina vielä ennen lähtöä, sen välistä löytyi mausteista kastiketta ja mitä luultavimmin haudutettua sianlihaa. En osaa sanoa kumpi oli parempi. Mutta oon vaan niin rakastunut kiinalaiseen ruokaan. On muuten paljon paljon parempaa kuin siellä Suomessa. 

Sunnuntaina nousimme ajoissa ja lähdimme katsomaan Terrakottasotilaita, jotka sijaitsevat noin. 40 km päästä kaupungista. Päivä oli lämmin ja sotilaat tosi hienoja. Ehdottomasti kokemisen sekä näkemisen arvoinen paikka. Aikamme katseltuamme palasimme kaupunkiin ja päädyimme syömään jonnekin paikallisten alueelle. Tytöt valkkasivat ruuakseen nuudeleita ja mä päätin testata karitsanleipäkeittoa. Oli kyllä tosi hyvää, siinä siis on pieniä leivän palasia, karitsan/lampaanlihaa sekä hiukan pieniä nuudeleita, kuumassa liemessä. Keittoa tulisi syödä jotenkin valmistettujen valkosipulien kanssa, mutta itse ajattelin että lähemmäs 10 valkosipulinkynttä on mulle vähän liikaa. Ruuan tilaaminenkin onnistui loistavasti, sillä eräs kiinalainen ystävä oli viestissä laittanut miten kyseinen ruoka kiinaksi kirjoitetaan. Ruuan jälkeen suuntasimme katsomaan antiikkimarkkinoita ja taolaista temppeliä. Päivän lopuksi käveltyämme aika paljon menimme vielä Suurelle Goose Pagotalle katselemaan noin puoli tuntia kestävää vesishowta. Kiina on kyllä maa yllätyksiä täynnä.

Maanantai meillä menikin sitten muslikorttelia kiertäessä ja moskeijassa käydessä. Lisäksi ehdimme suunnata katsomaan kello- ja rumputorneja, jotka sijaitsevat kaupungin keskustassa. Rumputorniin päädyimme sattumalta samaan aikaan kuin siellä oli rumpuesitys menossa ja pakko myöntää, että en oo koskaan nähnyt niin hyviä rummuttajia kuin siellä. Kuulostipa hassulta sanoa noin. Mutta totta joka sana.

Xi'an oli kyllä kokemisen arvoinen kaupunki, vaikka itse pidänkin enemmän meidän kotikaupungista Wuhanista ja Pekingista. Xi'anin liikenne on aivan kaaoottinen, kaupungissa on tällä hetkellä vain kaksi metrolinjaa ja oikeasti jos haluat metroon niiin ei auta muuta kuin vaan puskea kuten kaikki muutkin. Läheisyys tuo tunnelmaa, vai miten on.  Lisäksi teidän ylittäminen oli jotain aivan hullua, ihmisiä pilvin pimein, sit siin samassa sumassa autot ja mopot. Mopot joita ei ollut vaan pari vaan enemmänkin sata tai kaksi. Xi'anniin matkustettaessa kannattaa siis varautua juotuvansa kosketuksiin tuntemattomiin ihmisiin sekä ihmetteleviin paikallisiin, jotka saattavat tulla hypistelemään hiuksiasi. Itselleni näin ei käynyt vaan lähinnä kämppikselleni, jonka pitkä ja tummat letit aiheuttivat paikallisissa erityistä ihailua.

Kiina on loistava paikka makujenmatkalle, jokaisessa provinsissa on omat erikois ruokansa ja makunsa. Lisäksi ruuat vaihtelevat kaupunkien välillä paljon, esimerkiksi Re gan Miania, joka on Wuhanin kuuluisa nuudeliaamupala, et saa luultavisti mistään muualta kuin Wuhanista ja sen lähialueilta. Jotenka aina kun täällä matkustaa uuteen paikkaan pääsee kurkistamaan paikallisten ruokamaailmaan. On ollut tosi mahtavaa päästä maistelemaan ruokia, joista ei oo koskaan kuullutkaan tai joista Suomessa voi vaan unelmoida! Kannatan siis Kiinaan matkustamista avoimin mielin ja ennakkoluulottomin asentein, sillä tää on todellakin maa josta löytyy mahtavia perinteitä, kauniita ihmisiä ja uskomattomia maisemia ja makuja.

Kiinassa vanhan ja uuden välinen kontrasti on hyvinkin suuri. Aivan vierekkäin saattaa näkyä vanhaan tyyliin rakennettuja kiinalaisia taloja tai uusia pilvenpiirtäjiä. Uusien talojen rinnalla saattaakin hökkelikyliä, joiden asukkaiden olot eivät millään tavalla tunnu vastaavan länsimaista tasoa. Kontrastit myös korustuvat, esimerkiksi silloin kun monet omistavat uuden näköisiä autoja ja puhelimia, mutta talojen kunto usein heikko. Lisäksi ihmisten vaatteissa ja toimeentuloissa näkyy eroja, kaduilla on ihmisiä kerjäämässä ja aivan vieressä ykkösiinsä pukeutuneita business ihmisiä kiirehtimässä töihin. Oon alkanutkin miettimään, että missä kohtaa mun välittämisen raja menee, onko vain niin, että ne jotka vastaavat mun käsitystä kelvollisesta ihmisestä tarpeeksi arvokkaita saamaan parempaa kohtelua. Tai mitä tehdä tilanteessa, jossa köyhä ihminen tulee koputtamaan kädellesi ja pyytämään rahaa. Oon huomannutkin, että oon vasta alussa tässäkin asiassa ja samaan aikaan Jumala koputtaa mun sydäntä, että mä välitän näistä ihmisistä ja haluan avata sunkin sydämes aivan uudelle välittämisen tasolle. Eihän siinä kohtaa voi kuin ottaa jalka pois jarrupolkimelta ja antaa mun sydämen muuttua pelosta huolimatta. Tiiän, että en kykene omassa voimassani rakastamaan kaikkia ja muuttumaan, mutta Jeesus mussa rakastaa ja se riittää. 

-Salla 

Elämäni Kiinassa

Tässä onkin mennyt pari päivää kun viimeks oon tänne saanut kirjoiteltua. Viime viikolla aattelin, että eihän niin paljoa oo kyseisellä viikolla ehtinytkään tapahtua. Mutta jälkeen pikaisen viestittelyn ystäväni kanssa tajusin, että kysehän ei lopulta ole niistä isoista asioista, vaan pienistä, jotka tekevät elämästä juuri elämisen arvoisen ja mielenkiintoisen. Ne pienet asiat muuttavat suhtaumisen niin elämään, itseen sekä ympäröiviin ihmisiin sekä maailmaan. Kyllä kuulostaa kliseiseltä, mutta kun alat ajatella asiaa syvemmin voit ehkä päätyä samaan lopputulokseen.

Nyt siis hieman kertausta viime viikosta. Viime maanantaina mentiin käymään Wuhan Expo Gardenissa (en kyllä todellakaan tiiä missä järjestyksessä kyseinen nimi menee). Ajatuksena siis oli, että käydään pikaisesti aamupäivästä kyseissä puistossa ja iltapäivällä palaillaan takaisin kämpille. Ei se ihan niin mennytkään, paikalliset opiskelijat, jotka ovat viettäneet kämppisteni kanssa viimeiset pari viikkoa, ottivat meidät matkaansa ja matkustimme toiselle puolelle Wuhania kolmella eri bussilla. Ei hätää päästiinhän me lopulta perille, pienen arpomisen ja pähkäilyn jälkeen. Ite oon kyllä päättänyt, että mun ei tarvi olla huolissani paikalliset kyllä huolehtii, voin vain seurailla perästä ja löytää itteni vaikka ja mistä. Puisto oli valtava ja ihmismäärä sitäkin suurempi. En oikeastaan tiiä mitkä mun fiilikset loppujen lopuksi kyseisestä puistosta oli, sillä lähinnä huomasin ajelehtivani ihmisvirrassa. Jep ja siis ei täällä aina niin paljon ihmisiä ole, mutta kyseinen määrä johtui lähinnä paikallisten lomasta sekä heidän rakkaudestaan erilaisiin museoihin ja puistoihin.

Päädyttiin myös paikalliseen lehteen, en tiiä mitä oikein tapahtu mutta toinen kämppiksistä totes, että oli nähnyt kyseiset toimittajat aikaisemminkin katselevan meidän suuntaan. Eikä ees aluksi tajuttu, että kyseessä on toimittajia. Noo siinä ne sitten haastattelivat meitä, toisin sanoen lähinnä mun toista mun kämppiksistä, mutta silti julkaistussa artikkelissa on mun mainitsemia kommentteja joista mulla ei oo mitään käryä. Kummallista, mun onneksi google kääntäjä on olemassa niin voi vähän lähemmin tutustua artikkelin sisältöön kuin vain kuvista katselemalla. 

Puiston jälkeen suunnattiin syömään paikallista Hot pot keittoa/pataa. Se on siis sellanen pata jutska, joka tilataan yhteiseksi, sitten valitaan millainen liemi ja mitä lisukkeita halutaan, joita voi sit omaan tahtiin puottaa valmistumaan. Olin kerran aikasemminkin syönyt Hot Pot ruokaa toisten opiskelijoiden kanssa ja silloin se ainakin oli erityisen hyvää, tästä kerrasta tais jäädä vähän hassut fiilikset, sillä ruuan tulisuus oli jopa paikallisten suuhun liian korkea. Siinä alkoi kyllä naurattaa, kun katselin kuinka muutkin samassa pyödässä istuvat juovat nopeaa tahtia lasinsa tyhjiksi. Kyseisellä kerralla ruuasta taisi olla nautinto kaukana, sillä itse ainakin tykkään maistaa muitakin makuja kuin vain chilin. Ensi kerralla ainakin tietää, että kyseisten tyttöjen hiukan tulinen onkin paljon enemmän. 

Käytiin samaisella reissulla ennen kotiin palaamista myös testaamassa pelihallia, pelejä sieltä löytyy vaikka millä mitalla ja ainakin kun katsoo nuorten tanssipelitaitoja niin alkaa hiukan jo kauhistuttaa. Siksi olikin hyvä tyytyä heittelemään koreja sekä ajalemaan kilpa-autoilla.

Keskiviikkona suuntasin tuttuun tapaan Bible study ryhmään. Tällä kertaa vuorossa oli yhteinen illainen kunnon perinteiseen nyyttäri tyyliin. Ruuan valmituksessa vierähti aikamoinen tovi ja saatiinkin sitä lopulta, mutta pääasiana ei tainnutkaan olla ruoka vaan yhdessä vietetty aika. Ehdittiin pelailla, jos jonkinmoisia ryhmäytymis/tutustumis leikkejä ja nauraa todella paljon. Oon kyllä tosi onnellinen, että oon osa sitä ryhmää, saan oppia ja jakaa asioita niin Raamatusta, Jumalasta kuin elämästä. Miten suuri siunaus voikaan olla vain pari ihanaa ihmistä ympärillä. Mä tosiaan vein kyseiseen iltaan Fazerin sinistä ja ainakin se näytti katoavan parempiin suihin alta aika yksikön. 

Viime viikolla löysin itseni usein myös keskeltä mielenkiintoisia keskusteluja. Kuten esimerkiksi meidän seurakunnan leaderin kanssa, mitä mielenkiintoisempia juttuja johdatuksesta ja unelmista. En malta oottaa nähä miten kyseisnn henkilö tulee tavoittamaan omia sekä Jumalan unelmia ja kohtaamaan ihmisiä. On niin hienoa huomata, että kuinka meitä jokaista tarvitaan ja kuinka jokaisen unelmat oli ne sitten pieniä tai suuria ovat arvokkaita. Lisäksi mun harjoittelun ohjaaja on kysellyt mun uskosta. Kiinahan on ateistinen maa, täällä on myös muslimeita, buddhalaisia ja taolaisia, mutta valtaosa väestöstä on ateisteja. Oli mahtavaa, mutta samalla hassua päästä kertomaan juttuja Raamatusta ja tietenkinhän mä kerron jos toinen pyytää. Vastapainona sanottakoon, hän kertoili mulle kummitusjuttuja ja ihmetteli sitä, että eikö mua pelota kävellä yksin pimeässä. En tiedä pitäisikö mun pelätä, sillä tiiän että mun elämä on vakaimmalla kädellä mitä koskaan voi löytää. 

Oon aina luullut, että suomalaiset ihmiset ovat suoria. Kai sitä voi erehtyäkin, sillä täällä ollaan paljon paljon suorempia. Välillä tuntuu, että asiat vain tulevat jostain eikä niitä kaunistella niin paljoa. Tietenkin kohteliaita ollaan ja vanhempia henkilöitä kutsutaan heille sopivalla nimityksillä, kuten täti tai opettaja. Lisäksi kiinankielessä voidaan teititellä vain yhtä henkilö kerrallaan, mielenkiintoista vai mitä. Takaisin siihen suoruuteen, hyvä puoli siinä ainakin on se, että toisten kehuminen joka yleensä meiltä suomalaisilta on työn ja tuskan takana, luonnistuu täällä kuin itsestään. Toisia kehutaan aidosti ja välittävästi, ei siis osana small talkkia vaan osana ihmisten välistä suhdetta. En millään tavalla halua mollata meidän omaa kulttuuria, mutta huomaan ainakin itsestäni sen, että mulla on todella paljon vielä opeteltavaa kehumisen saralla. Täällä kyllä huomaa saman kuin Suomessa, kehujen vastaanottaminen on taas aivan toinen asia. Olen kyllä pohtinut, että onko kiittäminen kehuista itsensä esiin nostamista vai ei, sillä paikalliset eivät yleensä kiitä vaan hymyilevät, sillä itseä ei haluta tuoda esille. Suomalaisilla on ehkä sama asia tai sitten itseä vähätellään niin, että toisen on pakko vakuuttaa useaan otteeseen asiasta. Voit miettiä kumpi on sitten parempi tyyli, mutta itse olen alkanut kallistua siihen, että kiittäminen ja hymy on aina paras tapa osoittaa arvostavansa toisen mielipidettä tai komenttia, sanokoon kuka tahansa kulttuurin tutkija asiaan mitä vaan. 

Toinen asia, josta mulla riittää opetetltavaa on vieraanvaraisuus. Mitä vieraanvaraisuus oikeastaan on ja miten sitä pitäisi harjoittaa. Mulle on viime viikkoina selvinnyt, että kiinalaisten vieraanvaraisuus on ylitse vuotavaa ja jotenkin aivan toista luokkaa kuin omani. Tietenkin voin jakaa kaiken mitä mulla on muiden kanssa, mutta se uhrautuva tyyli joka kiinalaisilla on, on enemmänkin kuin vain ihailtavaa. Yleensä kiinalaiseen kulttuuriin ei kuulu kutsua länsimaalaisia ihmisiä kotiinsa vaan he kestitsevät vieraitaan ravintoloissa ja näyttävät paikkoja. Usein jos saat kutsun illalliselle niin paikalliset noutavat sinut kotoa ja ovat joka hetki seurassasi, he myös maksavat ruokasi, tuliaisesi ja muut ostokset, ja lopulta päivän päätteeksi saattavat sinut takaisin kotiovellesi. He eivät vain jaa sitä maallista mitä heillä on, vaan myös aikaansa, siinä asenteessa jolla he sen tekevät on jotain käsittämätöntä.

Haluan vielä jakaa pari ajatusta. Olen usein kuullut sanottavan, että ihmiset täällä eivät hymyile. Voin todistaa, että se ei ole totta! Hymyileminen on usein ihmisille luonnollista ja ympärillä näkyykin paljon iloisia kasvoja ja nauravia suita. En voi lakata ihmettelemästä sitä tosiasiaa, että hymyily tekee ihmisistä entistä kauniimpia. 

Ai niin, haluan viel sanoa että musta on niin söpöä kuin paikalliset pojat kantavat tyttöystävien käsilaukkuja häpeilemättä. On niin suloista kun pojat ovat kohteliaita ja huolehtivat tyttöjen jaksamisesta.

Jep, Näihin sanoihin on hyvä päättää.

-Salla

Kauneuden näkee kun avaamme silmät sille

Heippa!

Täällä on elämää eletty jo melkein kuukausi, aika tuntuu menneen kuin siivillä ja oon viihtynyt hyvin. Välillä tuntuu, että liiankin hyvin. Okei, tiiän että on hetkiä kun tekis mieli hirveesti puhua suomea, mutta se menee nopsaa ohi. Oon alkanut poimimaan kiinansanojakin sieltä täältä, että en ihan ulapalla oo ja usein tajuunkin mistä puhuvat mut en vaan tiiä mistä sana alkaa ja mihin loppuu. Mutta mikäs tässä harjotellessa! Ehkä jo pian osaan tilata ruuan ravintolassa tai sanoo taksille minne mennään, sitä hetkeä oottaessa.

Mä en kyllä voi tehdä muuta kuin huokailla, että crazy happy life. Oon tällä viikolla niin usein hämmästellyt kokemiani asioita ja sitä, että kuinka helposti vaan oon päässyt tutustumaan ihmisiin. Keskiviikon Bible study ryhmässä oli taas uusia ihmisiä ja pääsin tutustumaan heihin, mahtavaa millaisia keskusteluja ja millaista uskoa saan nähä ympärilläni. Yksi sanoikin, että voi näyttää mulle paikkoja (kuten kaikki muutkin täällä)  ja sit yleisesti ihmetystä on herättänyt se, että miten mä Suomesta oon tänne tullut. Ensi viikolla Bible study ryhmän kanssa vietetään illallista nyyttäri meiningeissä ja voitte kuvitella mun ilmeen, kun kaikki ihanat afrikkalaiset ilmoittivat mitä ruokaa tuovat, sillä en osaa tehä mitään samanlaista mitä ehkä kaipaisivat ja siks taidankin tyytyä hyvään ja herkulliseen Fazerin siniseen.

Pakko kertoo myös, että viime maanantaina kun oltiin tulossa Pekingista ja huristeltiin metrolla meidän kämppää lähinnä olevalle asemalle. Sit siin aseman ulkopuolella oli nuori mies joka jakoi lehtisiä ja sanoi aina Yesu ai ni. Aluks kävelin vaan ohi, mut sit mun oli pakko palata juttelemaan tuon tyypin kanssa ja siinä paljastu, että hän on kiinalainen uskova ja heillä on seurakunta, jossa on 500 jäsentä! Mä olin ihan ällikällä lyöty ja eikä siinä auttanut kun vaihtaa numerot, sillä hän sanoi että ei osaa puhua niin hyvää enkkua, mutta osaa kirjoittaa sitä. Täällä on tämän viikon loma ja heidän seurakunnallaan on 6 päivän kokoontuminen, jonne sitten mäkin sain kutsun. Harmillisesti olin harkassa torstai päivänä, mutta illalla kyseinen nuorimies tuli sitten näyttämään mulle missä kirkko on ja tapasin monta ihanaa uskovaa. Sain kysellä myös kysymyksiä ja minulle selvisikin, että heidän Pastorinsa kehottaa jokaista jakamaan evankeliumia kaduilla. Niimpä useimmat menevät jakamaan lentolehtisiä vähintään kerran viikossa, aina pienistä lapsista lähtien kaikki. En voi kuin ihailla sitä uskon määrää mikä heillä on ja huokailla, että wau. Siinä, sitten päädyin kaupungin aukiolle heidän kanssaan katsomaan kiinankielistä videota Jeesuksesta kun samalla he jakoivat ilosanomaa ja johdattivat ainakin yhden uuden ihmisen taivaan tielle. He kertoivat myös, että joka viikko 10-20 ihmistä tulee uutena kirkkoon ja ite mietin ainakin, että se on tosi iso määrä eikä heidän tekemänsä työ valu hukkaan. Seurakuntalaisia kyllä hieman huoletti, että miten voin osallistua heidän tilaisuuksinsa, jos en puhu kiinaa, mutta musta se ei oo lainkaan ongelma.

Torstaina muutenkin oli hyvin jännä päivä, sillä liikuin kaupungilla lähinnä itsekseni ja sainkin heti uusia tuttavuuksia, kuten parit pikkutytöt ja kiinalaiseen tapaan yksi nuorimies halusi tulla ottamaan kanssani kuvan. Tietenkin, jos hän kuvan haluaa ja se tuo iloa hänen elämäänsä, haluan antaa sen ilon hänelle. Kyseinen poika oli kyllä erityisen söpö ja kehui vaan mua kauniiks ja oli selkeesti kerännyt rohkeutta tulla puhumaan mulle. Sit kotimatkalla tutustuin yhteen toiseen tyyppiin, joka on Nokialla töissä, oikeesti pieni maailma! Kämppikset ovat kyl kattoneet mun hommailuja siihen tyyliin, että johan sulla on kavereita ja tutustut vaan uusiin ihmisiin + käyt ahkerasti kirkossa. Näimpä, oon itekin ihmetellyt tota tutustumis jutskaa.

Eilen sitten kiinalaiset sairaanhoitajaopiskelijat pyysivät mut niiden kanssa ulos, ne halusivat näyttää mulle paikkoja. Oikeesti kuinka söpöä, meillä ei kyllä aina oo yhteistä kieltä, sillä he eivät puhu kauheen hyvää enkkua. Mutta eihän se loppujen lopuksi haittaa kun voi vaan olla läsnä. Tällä viikolla muutenin he ovat ahkerasti muutenkin viestitelleet ja kyselleet kuvia Pekingin matkasta. He ottivat mut katselemaan yhtä ruokakatua, jolla oli samaan aikaan yli 50 000 ihmistä ja sitten katseltiin yhtä siltaa ja ylitettiin joki veneellä. He ovat ihania kun huolehtivat, että en jää matkasta ja että mulla on kaikki hyvin. Sitten he veivät mut syömäänkin illalliselle, se oli kyllä ehkä hiukan liikaa mulle kaiken tän kulttuurin keskellä. Sillä paikka oli buffet, mutta ei mikään tavallinen vaan sellanen jossa ite grillailtiin ruoka. Olin ekat 10 min niin sekasin, siit et mun ilme varmaan kertoi sen sekasorron jota kävin mielessäni. Mun kavereita kyl naurattaa se miten välillä tunaroin puikkojen kaa, mut onneks auttavat ja ruokailukin alkoi sit taas sujua kun sanoivat et maista tätä tätä ja tätä. Muuten olisin varmaan vaan katsellut vierestä.  Pakko kyl myöntää, että joka päivä vaan tykkään enemmän ja enemmän kiinalaisesta ruuasta, eikä muuten maistu ollenkaan samalta kuin siellä kotona vaan paljon paremmalta. Sit oikeesti kiinalainen grillimauste on mun uusin rakkaus ja mun on pakko saada sitä jostain kotiin tuomiseks. Täällä on tapana, että jos joku miespuolinen on matkassa hän maksaa! Sillein, että jos mennää kaveriporukalla niin miespuolinen kaveri maksaa. Okei musta se on oikeesti kiva tapa, sillä se saa tuntemaan itsensä paljon naisellisemmaksi. Sanokoon feministit mitä tahansa, ite ainakin tykkään, vaikka välillä se saa mut super hämmästyneeksi ja aluks olin sillein ooh, pitäisköhän mun sanoa että maksan ite. Kyseinen nuorimies olis maksanut mun bussit, metrot ja kaikki, mutta mulla olikin hänen ihmetykseksi oma bussikortti.

Samaisessa ravintolassa yksi perhe tuli kysymään, että voiko heidän poikansa puhua mun kanssa enkkua koska koulusta oli sellainen tehtävä. Oikeesti kuin söpö poika oli ja osasi kivasti enkkua, ikää siis oli noin 7 vuotta. Selkeesti häntä hieman jännitti, mutta hyvin se meni ja sai kuvatkin, joita voi sitten koulussa esitellä. Oon vaan tosi onnellinen, jos voin jakaa ees hiukan iloa ja rakkautta noitten kuvien kautta. On niin ihanaa saada kohdata erilaisia ihmisiä plus plus täällä lapset muutenkin ovat super söpöjä.

Sit mun on vielä pakko hehkuttaa, että oon aivan ihastunut tähän jakamisen kulttuuriin, joka täällä on. Musta on ihanaa huomata, että se tapahtuu kuin luonnostaan ja ihmiset jakavat mielellään omastaan. Ehkä se on sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä, mutta huomaan kaipaavani todella paljon samaa jakamisen kulttuuria länsimaihin. Sellaista, että siitä mitä itsellä on halutaan jakaa toisille, jotka tarvii eikä materialla ole niin paljon väliä. Jos voisin ottaa jotain mukaani niin haluaisin oppia jakamaan sitä kaikkea mitä minulla on niiden kaikkien kanssa, jotka haluavat ottaa vastaan. Pidän todella paljon siitä, kuinka kun mennään yhdessä syömään tilataan ruuat yhteisiksi ja jokainen saa syödä niin paljon kuin haluaa. Mulla on kyl vielä niin paljon opittavaa jakamisesta ja yhteisöllisyydestä.

Mun on pakko hehkuttaa myös toista asiaa, nimittäin ihmisten kauneutta. Oikeesti ootteko pysähtyneet katselemaan miten kauniita ihmiset ovatkaan. Jokainen omalla tavallaan, oon tällä viikolla erityisesti pohtinut mikä määrittelee kauniin ja kenellä on oikeus sanoa, jotain asiaa kauniiksi ja toista ei. Vaikka täällä on todella paljon ihmisiä ja voisi kuvitella, että kasvot hukkuvat ihmismassaan, mutta oon huomannut että eihän se niin menekkään. Mä oon vaan ihastellut ihmisten kauneutta, miten kauniita kasvoja näkyykään niin paljon ja kaikista parasta on, että jokainen niistä kuvastaa Jumalaa, sitä kuka Jumala on. En voi kuin vaan avata mun silmiä enemmän ja enemmän ja huomata päätyneeni niin kauniin ihanan kansan keskelle. Kyllä, tiedän millaisen kuvan yleensä yhteiskunta antaa maasta jossa olen, mutta kun kurkistat kulissien taakse, löydät ihmisiä jotka ovat täynnä elämää, toivoa ja unelmia. Ihmisiä, jotka ovat kauniita sisältä ja ulkoa. Ihmisiä, jotka haluavat rakastaa, tuntea ja kokea sekä tulla rakastetuiksi.

Tähän loppuun mun on vielä pakko kirjoittaa pienestä pojasta, jonka elämään olen saanut olla osana parin viime vuoden aikana. Mut valtaa haikeus kun ajattelen, että tuota pientä suloista poikaa ei enää ole. En voi muuta ajatella, kun että hän on päässyt maailman parhaisimpiin bileisiin, jonne mäkin oon matkalla. Tiiän, että ikävä ja suru helpottavat ajan myötä, mutta muistot pysyvät aina mukana. Tuo pieni poika on opettanut esimerkillään niin paljon mulle, siitä mitä on todellinen lapseus, rakkaus ja luottamus.  Muistan aina sen, kuinka hän korkealla vuoristossa kotikylässään kulki pimeässä yksin. Hänen vanhempansa kyselivätkin eikö sua pelota kulkea täällä yksin, siihen hän totesin yks kantaan, että ei, Jeesus on mun kanssa.


-Salla