Hetket joihin et uskoisi päätyväsi

Mä en tiiä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan tällä kertaa,  sillä oon huomannut että jotkin asiat ja tunteet on jopa vaikea pukea sanoiksi. Voisin aina kirjoittaa niistä mahtavista jutuista joita on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, joka puolella. Mutta samalla on niitä haastavia juttuja, jotka saa vaan mun sydämen särkymään.

Viime aikoina oon vaan enemmän ja enemmän huomannut kuinka ihmiset niin vähän arvostavat itseään täällä. Olen jutellut monen nuoren kanssa monistakin asioista ja he ovat jakaneet paloja kulttuuristaan ja taustoistaan, siitä keitä he ovat ja mistä he ovat tulleet, sekä mistä he unelmoivat. Useasti tapa jolla he puhuvat itsestään on kiinnittänyt mun huomion, mutta erityisesti mut pysähtymään sai yksi nuori nainen pari viikkoa sitten. Hän kertoi millaisia tv -ohjelmia täällä on ja kuinka monesti sarjoihin laitetaan enemmän komeita nuoria miehiä, jotta saisivat enemmän katsojia. Hän kertoi kuinka usein nuorilla tytöillä on niin sanotusti vihreäkortti, jolla voi plokkaa ruman (en oikeasti usko että kukaan ihminen on ruma) ihmisen pois ruudusta, jolloin voi vaan keskittyä niihin kauniisiin. Kun hän puhui asiasta hän käytti esimerkkinä ohjelmaa, jossa on niin hänen mukaansa ruma nainen niin kuin hän. Tuo lause sai mut tosi hämilleni ja olin sillein, mutta sähän oot kaunis ja musta kaikki ovat kauniita. Tytön nauraessa ja todetessa, että minäkö muka olisin kaunis, mun sydän vaan käpertyi. En tidä johtuuko se kehumisen ja kertomisen puutteesta ja vähyydestä vai siitä, että kukaan ei ole koskaan sanonut tuolle tytölle sekä monille muille kuinka kauniita ja arvokkaita he ovat. Kuinka kauneutta on monenlaista ja kuinka kauneus on asia, jota jokainen kantaa mukanaan.

Toinen asia johon oon kiinnittänyt erityistä huomiota on se miten ihmiset puhuvat toisistaan. Toista saatetaan kuvailla lihavaksi tai rumaksi, jopa henkilön läsnäollessa. Yhdenkin pojan lempinimi on Panda, koska on isompi kokoinen kuin muut. En voi olla ajattelematta, että jos olisin heidän mielestään ruma kertoisivatko ihmiset täällä sen minulle tai sanovatko he ulkomaalaisille samalla tavalla asioista kuin saman kansalaisuuden omaaville. Sekä miltä noista henkilöistä tuntuu oikeasti, he eivät varmaan kerro tai näytä sitä, mutta kuinka monta haavaa toisten negatiiviset sanat ovat saattaneet aiheuttaa. Kun kaiken ynnää yhteen, en yhtään ihmettele sitä, että ihmisten itsetunto on niin alhainen. Pistää miettimään mikä on sellainen ihmissuhde, jossa etsitään toisesta vikoja, halutaan tuoda huonoja puolia esille tai laskea toisen arvoa, jotta voi korottaa itseään.

Okei nyt näistä hiukan syvällisemmistä asioista takaisin hiukan kevyempiin. Oon tässä niin usein huokaillut, että hullu elämä ja kuinka jokainen päivä on seikkailu. Kuten aikasemmin kirjoittelin mun kämppikset lähtivät ja jäin tänne kämpille yksin asustelemaan loppuajaksi. On ollut tosi outoa palailla tyhjään kämppään ja jotenkin se, että ei oo ollut ketään jonka kanssa jakaa kaikki päivän aikana koetut fiilikset on ollut tosi hassua. Oon kyl niin onnellinen siitä, että mun elämään on tullut osalliseksi niin monta siunaavaa ihmissuhdetta, että en edes ehdi kokea oloani yksinäiseksi vaan enemmänkin oon huolissani kuinka jaan kaiken ajan riittämään. Jaaa wechat on paras keksintö, sillä voin aina puhua mun kämppiksille kaikesta mitä täällä tapahtuu ja he niin tietävät mitä tarkotan!

Viikko on mennyt yhdessä hujauksessa ja paljon oon ehtinyt touhuilla, keskiviikkona olin tuttuun tapaan bible studyssa ja siellä mulle napsahti uus vetovastuu tälle uudelle viikolle, jeeah. Viime kerta ei mennyt ihan niin kuin toivon, mutta ainakin nyt osaan ehkä valmistautua hiukan paremmin ja ehkä kantaa jopa vastuunikin paremmin. Onneksi kaikessa ei tarvitse olla niin kauhean hyvä. Torstaina mut valtasi pieni kauhu harkan suhteen, sillä yhtäkkiä osastolla oli kiinalainen opettaja, joka alkoi kysellä kuka oon ja miksi oon siellä, ja mikä mun tarkoitus on olla siellä. Varsinkin kun kyseinen opettaja ei tunnistanut mua, en siis oo osa hänen luokkaansa tai mitenkään kontaktissa kyseiseen opettajaan tai vaikuta hänen opiskelijoihinsa, ja siinä samassa mulle sitten selvisikin, että yhtäkkiä osastokin oli sekaisin siitä miksi oon siellä ja mikä mun tarkoitus siellä oloon on. Eikä kukaan oo sanonut mulle mitään kuluneiden viikkojen aikana. Eihän siinä auta kuin vetää henkeä ja käydä vielä kerran ohjaajan kanssa läpi harjoitussuunnitelma sekä luottaa siihen, että oon oikeessa paikassa. Täällä ihmiset tuntuvat todellakin jokainen haluavansa tietää toisten asioista, myös asioista jotka eivät heitä kosketa millään tavalla.

Perjantaina menin lataamaan lisää puheaikaa mun puhelimeen, ihan itse! Olin saanut viestin, että nyt on kaikki ladattu raha käytetty, eli huimat 8 euroa kahden ja puolen kuukauden aikana. Puheajan lataaminen onnistui loistavasti viestiä näyttämällä ja yksi poika osasi hiukan enkkua, joka helpotti tosi paljon. Oon kyl ylpee. Perjantaina oli myös rukousyö, johon pääsin osallistumaan nyt viimeistä kertaa, rukousyöt ovat olleet kyllä tosi mahtavia ja ihanaa jakaa tän kansainvälisen perheen kanssa niin voimaannuttavia hetkiä. Tietenkin päätin osallistua kyseiseen yöhön huolimatta siitä, että harkassa pitäisi olla aikaisin aamulla ja vielä pari tuntia aiemmin en tiennyt miten edes päästä perille. Onneksi yksi tuttu tyttö sano, että mikä bussi mun tulisi ottaa ja millä pysäkillä hänet tavata. Se olikin aika jännää, sillä eihän siinä voinut kuin näyttää bussikuskille pysäkin nimeä ja kuski sitten huikkasi, että milloin mun pitää jäädä pois. Välillä on mielenkiintoista asua suurkaupungissa, jossa ei osaa paikallista kieltä ja suurinosa ihmisistä ei osaa englantia.

Sunnuntaina oli kunnon kirkko päivä, sillä aamulla ensimmäiseksi suuntasin kiinalaiseen seurakuntaan. Jossa seurakunnan pastori teki musta esimerkin seurakunnalle, kyselemällä kesken puheensa mun ikää ja mun tarkoitusta tulla seurakuntaan ja Kiinaan. Sekä sitä haluanko palvella mun koko elämällä Jumalaa, tultuaan siihen loppu tulokseen, että kyllä. Hän jatkoi kyselyä siitä missä haluan palvella Kiinassa, Aasiassa vai koko maailmassa. Hän oli oikein ylpeä musta ja kertoi, että oon iso rohkaisu paikalliselle seurakunnalle siitä, että on paljon ihmisiä jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia ja silti vaikka oon näin nuori oon valmis lähtemään. Hän toivottikin mut tervetulleeksi Kiinaan ja Wuhaniin, erityisesti heidän seurakuntaansa. Niin siellä mä olin kaikkien kauniiden ihmisten ympäröimänä täysin hämilläni siitä mitä kaikkea ehtii tapahtua mun elämässä ja minkälaiseen seikkailuun oon saanut astua. Tiiän, että tää on vasta alkua, sillä niin paljon on vielä tulossa.

Haluan kertoa vielä yhdestä asiasta, josta en oikein tiedä mitä mun tulis ajatella. Sillä heti kun mun kämppikset lähtivät on mun ympärille kertynyt random ihmisiä, jotka haluaisivat mun yhteystiedot jotta voitaisiin keskustella tai tehdä jotain yhdessä. Esimerkiksi voisin kuullemma opettaa heille englantia, niin outoa. Yksikin poika väitti mulle kivenkovaa kuinka hänellä on ikävä mua vaikka tapasin hänet vain kerran pikaisesti kuluneen viikon aikana. Kyllä ihan varmasti kova ikävä taitaa olla. Tänään mietin, että ehkä olisi parempi että en liikkuisi yksinäni mutta myöhemmin tajusin että ei ehkä sillä väliä, sillä bussissa matkalla kotiin kokouksen jälkeen, ihanien ystävieni kanssa kolmas mies viiden päivän sisään halusi mun puhelinnumeron. Kyllä siinä kohtaa meni mun kaverien ilmeet vaikeiksi, sillä tilanne oli jo toinen yhden vuorokauden sisään mitä pääsivät todistamaan. Siis mitä ihmettä mun ympärillä tapahtuu.

-Salla