Elämän pieniä ihmetyksen aiheita

Jep, koska kerrottavaa riittää ja tekemistäkin, niin en oo kauheena ehtiny päivitellä tänne mitään tän viikon aikana. Kirjoittelen tässä vielä toisen postauksen koskien maanantaina alkanutta harjoittelua, joka on mennyt jossain ihmeen kuplassa eteenpäin, ja paikallisen sairaalan oloja.

Tällä viikolla oon huomannut, että hiukan on väsymys painanut. Monesti aamulla herätys on aika aikasin ja vaikka päivän aikana en hirveesti sairaalassa touhuile mitään, tekee vieras kieli ja vieras maa ehkä jokaiselle kepposet. Maanantaina kun tulin kämpille ekan harkka päivän jälkeen, kämppikset kysyivätkin miten päivä on mennyt. Olin vaan niin väsynyt just sillä hetkellä, että enkun puhuminen ei taipunut mun suuhun ollenkaan, enkä voinut kokonaisvaltaisesti kertoo kellekään miltä musta tuntuu tai mitä oon nähnyt. Siin hetkessä olisin niin halunnut puhua suomea ja olla sillein anti olla koko enkku. Ne sanat, jotka sain ulos mun suustani ei ollut kauheen hyvin ymmärrettävissä ja siksi olikin hyvä pitää vähän taukoa puhumisesta ja viestitellä siskon kanssa, joka ties tasan miltä musta tuntuu olla toisessa maassa vieraalla kielellä.

Oon kyl joutunut aikamoiseen kielikylpyyn. Kieliä ja tapoja puhua on täällä vaikka millä mitalla ja kun ne kaikki miksataan yhteen tulee aikamoinen sekoitus. Tässäpä vähän esimerkkiä kielien kirjosta näin meilläpäin. Noo ensinnäkin puhun itte hienosti suomiaksentilla enkkua, sitten on mun kämppikset, jotka puhuvat amerikan enkkua, sen lisäks tulee joka puolelta kuuluva kiina ja mielenkiintoinen kiinalaisten englanti, josta välillä on supervaikea saada selvää. Seurakunnassa puhutaan taas afrikan englantia ja tulkataan ranskaksi, sillä ranskaa puhuvia on aikamoinen joukko. Sitten myös seurakunnan ihmiset puhuvat lähes jokainen omaa heimokieltään ja hieman myös kiinaa. Unohdinkohan mainita jonkin kielen. Ei ehkä ne kaikki on tältä erää tässä, odotan kyllä sitä päivää kun pääsen tutustumaan seurakunnan intialaisiin, jotka puhuvat englantia taas omalla aksentillaan ja siin kohtaa taitaa tullakin tän naisen raja vastaan.

Toinen yhtä mielenkiintoinen asia,johon oon viime päivien aikana törmännyt on nimet. Mietin välillä, että miten koskaan tuun muistaa kenenkään nimiä, kun en osaa niitä edes lausua. Oma nimi tietenkin on helppo kaikkiin muihin verrattuna, kun laitetaan yhteen kiinalaiset ja afrikkalaiset nimet. Yleensä oon superhyvä muistamaan ihmisten nimiä, mutta täällä se ei luonnistu sitten laikaan. Saati sitten niiden nimien kirjoittaminen. Yleensä kiinalaiset valitsevat itselleen länsimaalaisen nimen, jotta se olisi meidän helpompi lausua. No en kyllä ihmettele yhtään sillä nimen merkitys painotuksista riippuen muuttua vaikka mihin. Onneksi sentään kämppisten nimet on suht normaalit.

Keskiviikkona suuntasin yhden ihanan nuorennaisen mukana seurakunnan Raamattupiiriin. Se kokoontuu, joka keskiviikko aina Wuhanin yliopiston pääkampuksella. Sinne päästiin hienosti bussilla ja tällä hetkellä mietinkin että miten ikinä löydän sinne yksin uudestaan. Onneksi tytöt ovat tulossa lähes joka kerta meidän pikku kampukselta niin ehkä selviin jotenkin. Mullekin napsahti oma vetovuoro annetusta aiheesta ja ryhmän vetäjä aattelinkin, että sit parin viikon päästä saatan jopa olla valmis johtamaan muita. Hui, pelottaa jo ajatuskin sillä en tykkää hirveesti olla esillä ja viel vähemmän puhua enkkua kaikkien edessä. Onneksi ihmiset ehtivät ennen sitä käydä jo tutuiksi, eikä enää samalaisia suorituspaineita luultavasti ole. Keskiviikkoilta oli kyllä mielenkiintoinen, sillä piirimme jälkeen lähdimme kampukselta ja matkalla porttien ulkopuolelle autoimme yhtiä ihmisiä, sillä olivat ajaneet pimeässä kuoppaan ja eivät saaneet autoa liikkeelle. Ei muuta kuin nostamaan ja ei mennyt kuin viisi minuuttia niin auto oli jo takaisin tiellä.

Perjantaina osastollamme harjoittelua tekevät sairaanhoitajaopiskelijat ottivat mut mukaan illalliselle, heistä kyllä kukaan ei oikeastaan puhu englantia, mutta pari heidän kaveriaan liittyivät meidän seuraan ja heidän kielitaito oli paljon laajempi, joten selvisin loistavasti. Pääsin maistelemaan erilaisia ruokia ja pojat ostelivatkin, mulle (meille) vaikka mitä. Nyt on tullut testattua kiinalaisia kala- ja mustekalapalloja, kananvatsaa ja sellaista jännää riisikakku juttua. Parasta illallisella taisi kyllä olla paikallinen kuuluisuus Hot and Dry nuudles. Ne on siis kuumia nuudeleita, pähkinäkastikkeella. Oon tainnut löytää yhden mun lempiruuista! Harmittaa kyllä, että en tullu ottaneeksi kameraa mukaan enkä ees yhtään kuvaa kännykällä, mun pitäis selkeesti ryhdistäytyä.

Tällä viikolla oon kyl muutenkin syönyt superisti hyviä ruokia, kuten harkassa mun ohjaajan kanssa. Ovat siis tilanneet sairaalaan jostain ruokapaikasta ruokaa. Ruokalajeja on aina niin monta kuin syöjiäkin, joten kaikenlaista on päässyt maistelemaan. Jokaiselle on aina oma riisikuppi ja sitten keskeltä puikoilla noukitaan muita ruokia. Näillä luonailla oon päässyt syömään naudanlihatomaattikastiketta, paistettuja kukkakaaleja, riisinuudeleita, tofua, herneitä sekä kanaa. Ruoka on suhteessa tulisempaa kuin Suomessa, mutta ei kuitenkaan niin tulista kuin olisin oottanut. Oon tykännyt kyllä tosi paljon, vaikka puikoilla riisin syöminen onkin super hidasta ja vaikeaa, mutta pikkuhiljaa oon alkanut oppia. Sairaanhoitajat ovat kyllä usein varanneet mulle "lusikan" jolla syödä, mut oon vaan päättäväisesti vaan tarttunut puikkoihin, sillä eihän sitä muuten opi. Viieressä onkin ollut monta hymyilevää silmäparia seuraamassa mun syöntitaitoja.

Perjantaina illallisen jälkeen suuntasin seurakunnasta saamieni uusien ystävien kanssa yörukous kokoukseen. Kokous oli kyllä hyvä, vaikka mietin että saiko kukaan vieressissä huoneissa unta ollenkaan tai meidän alapuolella, sillä melutaso ainakin mulle oli hiukan liian korkea. Kokous kesti siis ilta 11 aina yöllä kolmeen asti, että ei olisi parempaa aikaa voitu valita. Mulla alkoi kyllä, pitkä päivä siinä kohtaa painaa ja meinasin pahasti puheen aikana pilkkiä (kuinka noloa). Onneksi sitten joku laittoi ilmastointia isommalle niin vähän virkisty ja kohta sitä pääskin taas seisomaan niin, uni kaikkosi silmistä ainakin hetkeksi. Tää rukouskokous oli toisella yliopiston kampuksella, aivan super pitkän matkan takana, toi kampus on varmaan Vaasan kaupungialueen kokoinen ja voin kuvitella että eksyminen sinne on aivan liian helppoa.

Eilen käytiin tyttöjen kanssa paikallisella nähtävyydellä, Yellow crane Towerilla. Paikka oli nätti ja sieltä näki hienosti ympärikaupunkia. Hauskinta kuitenkin oli, että paikalliset halusivat tulla ottamaan meidän kanssa kuvia ja moni otti niitä jopa salaa! Päätittiin siin sit tyttöjen kanssa, että aina kun joku tulee ottamaan meistä kuvaa niin annetaan meiltä kännykkä tai kamera ja kerätään innoikkaiden ihailijoiden kuvat meille myös. Ollaan kyllä mietitty sitä, että mitä ne ihmiset tekee niillä kuvilla meistä. Noo ehkä näyttävät naapureilleen, että näkivät päivän aikana hyvinkin erinäköisiä ihmisiä. Mua kyl lähinnä nauratti ne kuvaustilanteet, sillä yhtäkkiä saattoi kuvaajia olla jopa 5-10 napsimassa meistä randomisti kuvia. Jep kyl se posettaminen alkaa kohta luonnistua.

Alla vielä parit kuvat täältä.

Me asutaan ylemmän kuvan ylimmässä kerroksessa, ja vasemmalla puolella kulmassa oleva ikkuna onkin meidän olkkarin ikkkuna. Alempi kuva taas on samaisen olkkarin ikkunasta avautuva näkymä. 

Oon kyl tosi onnellinen, että latasin ennen tänne tuloa kotona VPN:n koneelle ja puhelimeen. Niiden ansiosta kaikki sivustot ovat siis mulle sallittuja, ainakin silloin kun netti toimii. Oon viimeisen viikon aikan saanut tutustua paikallisten suosimaan sosiaaliseen mediaan kuten QQ ja wechattiin. Wechatin latailinkin jo tossa puhelimelle, jotta kiinalaisiin ystäviini yhteydenpito olisi paljon helpompaa.

-Salla