Toden totta, mä teen Sairaanhoidon harkkaa Kiinassa. Tällä hetkellä oon siis kirurgisellaosastolla, jossa on keuhko- ja sydänleikkaus potilaita. Potilaiden ikä vaihtelee niin lapsista aikuisiin ja ikäihmisiin. Suurinosa potilaista on kuitenkin jo ylittänyt keski-iän.
Meidän osastolla potilaspaikkoja on 60, joista neljä paikkaa on tehovalvonnassa oleville potilaille. Potilaita osastolla on koko ajan 40-60 ja sairaanhoitajia n. 18. Yhdessä vuorossa sairaanhoitajia on siis hiukan vähemmän, koska jokaisella hoitajalla on viikossa 2 vapaapäivää plus osa on ollut lomalla. Silloin kun aloitin osastolla oli siellä vielä kiinalaisia sairaanhoitajaopiskelijoita tekemässä harjoittelua, joten osastolla oli työntekijöitä aika kivasti.
Täällä vuorot menee aivan hassusti, sairaanhoitajat tekevät kolmea eri vuoroa. Aamu-, ilta- tai yövuoroa. Mä oon lähinnä ollut aamuvuoroissa, jotka alkaa yleensä puol kasin tai kasin aikaan aamulla, sitten päivällä 12 eteenpäin on kahden tai kolmen tunnin tauko. Jonka paikalliset kirjaimellisesti torkkuvat ja sen jälkeen tehdään vielä töitä pari kolme tuntia, jotenka päivät usein venyvät aika pitkiksi. Mä oon usein tauon viettänyt kotona, tehden ruokaa yms. Meidän kämpiltä harkka paikalle kestää siis sellanen 10 min kävellä, joten ei ollenkaan paha. Kuitenkin saan juosta portaita edes takas, sillä asutaan ite 6 kerroksessa ja sairaalassa osasto sijaitsee 5 kerroksessa, noo ainakin tulee harrastettua liikuntaa. Välillä oon kyl syönyt osastolla mun ohjaajan tai paikallisten opiskelijoiden kanssa. Ne on aina tilanneet eri ruokia, joita oon saanut sit maistella ja harjoitella puikoilla riisinsyömistä, joka on muuten paljon helpompaa kuin nuudeleitten syöminen!
Mun ohjaaja on tosi mukava ja lähes ainoo osastolla, joka puhuu hiukan parempaa enkkua. Välillä kyllä meillä on molemmin puolin hankaluuksia ymmärtää toisiamme ja hassujakin kommelluksia on sattunut. Yhtenä päivänä hän kyseli, että mikä on mun unelma ja mitä haluisin tehä isona, yleensä vastaan kysymykseen että ehkä musta ei tuu isoa ollenkaan, mut tällä kertaa jätin välistä. Sit ku olin selittänyt, että mitä haluisin tehä hän vaan totesi että eihän toi oo vaikee saavuttaa olla nuori äiti ja vaimo. En voinut kuin nauraa, sillä enhän mä sellaista ollut sanonut ja sainkin sit mun naurun lomasta korjattua asian, että haluaisin opiskella kätilöksi ja tehdä työtä lasten ja nuorten naisten parissa.
Ekan päivän jälkeen olin kyl ihan ällikällä löyty ja mietin et mihin oikeen oon joutunut. Vieläkin oon usein aika hämilläni ja täytyy myöntää että Suomen sairaanhoidontaso on tosi korkee! On ollut hetkiä kun mua on ihan kauhistuttanut ja niinä hetkinä erot ovat usein kasvaneet Suomen ja Kiinan välillä todella suuriksi. Tässä hieman esimerkkiä: aamukierroksella sairaanhoitajat kokoontuvat luokkatilaan yhdessä osaston lääkäreiden kanssa, jossa yöhoitaja kertoo yön tapahtumista ja potilaiden tilanteista. Monesti tässä tilanteessa oon miettinyt, että hei kuuleeko kukaan mitään, sillä usein hoitaja puhuu selkä muihin päin. Mulla ainakin menis aika paljon siin kohtaa ohitse ja nyt menee kyllä kaikki, ku en tajuu ollenkaan. Sen jälkeen kokoonnutaan hetkeksi lääkehuoneeseen, jossa osastonhoitaja jakaa päivän asioista. Yhtenä päivänä hän ohjeisti käsidesin käytöstä, sillä osastolle oli tulossa virallisia tarkastajia seuraamaan ja kyselemään sairaanhoitajien työstä. Niin, että varmasti osaavat hommansa. Sitten kierretään potilashuoneet, aivan sellanen pari kymmentä hoitajaa ja opiskelijaa pakkautuu kaikki samaan huoneeseen katsomaan yhtä potilasta. Suomessa kaikki olis kauhuissaan, että missä yksityisyys, sillä ei edes verhoja vedetä potilaiden välille, vaan siinä sitten katsellaan rauhassa haavoja ja puhutaan potilaiden asioita. Ja näin tapahtuu joka aamu. Välillä en kyl ees haluis mennä koko huoneeseen, sillä ite en ainakaan haluis montaa ihmistä töllistelemään mun leikkaushaavaa.
Täällä osastolla on potilaiden omaisille omat ruuanlaitto, siivous ja tiskaus tilat. Kun uusi potilas tulee osastolle omaisten saattaessa, esitellään paikat omaisille sekä kerrotaan mistä löytyy mitäkin. Omaisille on osastolla myös sänkyjä, joissa voivat nukkua ja viettää aikaansa. Usein joku omainen nukkuu potilaan viereisessä sairaalasängyssä, jos sellainen on tyhjänä. Oon nähnyt kyllä myös omaisten nukkuvan potilaan kanssa samassa sängyssä. Omaiset huolehtivat kokonaan potiladen hygieniasta ja ruuista, sekä soittavat aina kelloa, että nyt saa tulla vaihtamaan I.V. lääkkeen seuraavaan. He myös pesevät vaatteita sairaalassa, joita sitten ripustavat ikkunalle kuivumaan sekä kyselevät hoitajilta eri asioita. Välillä oon miettinyt, että tässä välittämisen tasossa on jotain erilaista kuin Suomessa ja me voisimmekin ottaa mallia, siitä mitä meinaa oikeasti toisista huolehtiminen. Tietenkin, se luo paineita ja eriarvoisuutta, jos perhettä ei olekaan mutta samalla vapauttaa sairaanhoitajia tekemään erilaista työtä. Mun ohjaaja kertoikin, että ne joilla ei ole omia omaisia voivat vuokrata palvelun tai henkilön, joka tulee hoitamaan potilasta, kuitenkin se saattaa olla hieman kallista. Ja toisaalta kyl ihmettelen, kuinka ihmisillä on aikaa viettää päiväkausia sairaalassa tekemättä työtä.
Täällä muutenkin sairaalassa olo on hyvin kallista ja potilaan kustannuksiksi päivässä voi tulla yli 200 yuania, eli samanverran kuin yksi sairaanhoitaja saa päivässä palkkaa. Silti tuntuu, että paikalliset haluavat käyttää nykyaikaista lääketiedettä ja saada hoitoa sairaalassa.
Hoitajien asuista sen verran, että naisilla on kyseisellä osastolla housut ja polviin asti ulottuva takki, hihat usein lyhyet, mutta osalla hoitajista myös pitkiä ehkä hieman epäkäytännöllisiä hihoja. Naisten asuun kuuluu myös hattu, joka kiinnitetään pinneillä kiinni ja sellainen hiusverkko, jossa on rusetti. Miehillä onusein valkoinen paita ja valkoiset housut. Lisäksi täällä tulee käyttää valkoisia umpikenkiä osastolla ja useilla naisilla on niissä hieman korkoakin, itellä kyl suomalaiseen tyyliin sandaalit.
Mitäs muuta voisin vielä kirjoittaa, oon nähnyt niin paljon että hankala ees pukee kaikkea sanoiksi. No ainakin voisin kertoa tähän loppuun vielä sairaanhoitajien hygieniasta. Hoitajat eivät pese kovin usein käsiään tai käytä käsidesiä, kuitenkin lavuaarin vieressä on ohjeet käsienpesuun ja suurimman osan huoneiden ovilta löytyy käsidesit. Jos käsidesiä käytetään, saattaa se jäädä aika niukaksi ja mua ehkä vähän kauhistuttaa, se bakteerien määrä joka siirtyy hoitajien välityksellä potilaista toisille. Sit kans hanskojen käytöstä, täällä hoitajat joutuvat ostamaan ne itse/ osasto ostaa ne, jotenka niitten käyttö on hyvin vähäistä. Lähinnä käytetään vain silloin kun ollaan veren tai eritteiden kanssa tekemisisssä, oon kyllä nähnyt hoitajien pistävän kanyyleja potilaille ja ottavan pois ilman hanskoja, putsaavan haavoja sekä koskevan eritteisiin vuodevaatteisiin ja sen jälkeen jättävän pesemättä kätensä. Jaaa hoitajat myös sekoittavat i.v. lääkkeitä ilman hanskoja ja usein lääkeaineita näkyykin roiskuvan työtasolle tai hoitajien käsille. Kun kyselin hanskojen käytöstä lääkkeitä sekoittaessa ihmettelivät aika paljon, koska eiväthän lääkkeet voi imeytyä ihon läpi tai vaikuttaa hoitajaan. Aivan, siinäpä on ollut sitten ihmettelemistä ku oon kaivanut hanskat taskusta ennen kuin oon aloittanut lääkkeitä sekoittamaan. Niitä sain onnekseni mukaan matkaan meidän amkkilta ja oikeesti ovat tulleet niin tarpeeseen! Hanskojen sijaan hoitajat käyttävät lähes aina suusuojainta, jonka tehoa oon vähän meitiskellyt sillä usein käyttävät samaa suojainta koko päivän ja taittelevat välillä sen taskuun, jolloin sen teho tippuu kyllä super nopeasti ja kaikki bakteerit siitä päätyvät hoitajien käsiin.
Yritän vielä myöhemmin kertoja fiiliksiä ja ajatuksia harkasta! Mutta tässä nyt oli jo aika paljon kaikkea, vaikka vielä jää paljon paljon kerrottavaa.
-Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti